Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: Tallinnasta tuttu ruokatapahtuma laajenee – tänä kesänä ruokakatu katetaan myös Pärnuun, Rakevereen ja Haapsaluun

Vuonna 2020 Tallinnan laululavalla järjestettiin ensimmäisen kerran suuri ruokakatu-tapahtuma, jossa koju toisensa perään tarjosi katuruokaa.

Tulevana kesänä tapahtuma laajenee Pärnuun ja Rakvereen. Lisäksi viime vuonna ensimmäistä kertaa Haapsalussa järjestetty tapahtuma laajenee kaksipäiväiseksi. Myös Tallinnan ruokakatu on tänä vuonna kaksipäiväinen.

Kaikissa neljässä kaupungissa on tapahtumajärjestäjän mukaan tarjolla koko Viron suurin katuruokavalikoima. Tunnelmaa pitävät yllä DJ:t ja lisäksi tarjolla on muuta viihdeohjelmaa.

– Olemme erittäin iloisia, että katuruokatapahtumat laajenevat kattamaan koko Viroon ja pääsemme järjestämään tapahtumia ensimmäistä kertaa Viron kesäpääkaupungissa Pärnussa ja Rakveressa, Postimees-lehden haastattelema tapahtumakoordinaattori Reno Hekkonen kertoo.

Viron suurimpien ruokakatujen tarjonnassa on tänä vuonna mukana ruokarekkoja ja -kojuja myös Suomesta, Liettuasta ja Latviasta.