Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: Huumeiden viihdekäyttö lisääntyy Virossa

Virossa huumeiden viihdekäyttö on kasvussa. Siitä kertovat tuoreet jätevesitutkimukset.

Niiden mukaan kokaiinin käyttö on lisääntynyt eniten viime vuosina, kun taas kannabiksen käyttö on lisääntynyt vähiten.

Vaikka Viron poliisi- ja rajavartiolaitos (PPA) sulki alkuvuodesta jo toisen ison kannabisfarmin, on kannabis edelleen Viron yleisimmin käytetty viihdehuume. Viron kansallisen terveyden kehittämisinstituutin (TAI) mukaan amfetamiini ja kokaiini, joiden käyttö on kasvanut huimasti viime vuosina, ovat toisella sijalla.

Tallinnan jätevesissä yleisimmät laittomat huumeet olivat kannabis, kokaiini, amfetamiini ja metamfetamiini.

– Vaikka kannabiksen käyttöä viikonpäivittäin on vaikea tulkita aineen pitkäaikaisen virtsassa pysymisen vuoksi, voidaan tuloksista olettaa, että sen käyttö on tietylle osalle ihmisiä jokapäiväinen tapa, johon lisätään viikonloppuna niin sanottu viihdekäyttö, TAI:n tutkija Katri Abel-Ollo kommentoi tuloksia.

Vuoden 2020 tutkimukseen verrattuna Tallinnan jätevesissä oli kokaiininkäyttöjäämiä 61 prosenttia enemmän, amfetamiinijäämiä jonkin verran vähemmän, ja metamfetamiinin ja MDMA:n pitoisuus oli laskenut dramaattisesti.

– Kokaiini on ehkä vuosien saatossa halventunut. Siksi siitä on tullut niin suosittu huume. Se on usein myös nuorten saatavilla Abel-Ollo lisää.

Aiempien vuosien jätevesitutkimukset ovat osoittaneet huumeiden käytön nousevan kaikissa tutkimuskaupungeissa viikonloppuisin. Tallinnan vuoden 2022 analyysin tuloksista nähdään myös huumeiden viihdekäytön nousutrendi viikonloppuisin.