Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: Viron Prisma vetäytyi Tallinnan satamasta –  tänne avautuu seuraava myymälä

Prisman suunnitelmissa on myös hypermarketin rakentaminen Saarenmaalle.

Vuonna 2022 Prisma avasi kolme uutta supermarket-kokoluokan myymälää Virossa. Lisäksi Sikupillin Prisma, joka oli aikanaan koko Viron ensimmäinen Prisma hypermarket, uudistettiin kokonaan.

Viron Prisman maajohtajan Teemu Kilpiän mukaan vuosi 2022 oli vaihteleva. Kun koronapandemia hellitti, alkoi Ukrainan sota. Lisäksi kustannustason nousu ja kallis sähkö toivat haasteita. Investointeja olemassa olevien myymälöiden päivittämiseen ja uusien myymälöiden avaamiseksi on kuitenkin tarkoitus jatkaa.

– Prisman supermarketit ovat olleet kooltaan ja konseptiltaan uutta Virossa ja uuden lanseeraaminen vaatii aina aikaa. Myyntiluvut kuitenkin kehittyvät ja asiakasmäärät ovat kasvussa. Tänä vuonna kasvu on kuitenkin maltillisempaa, Kilpiä toteaa.

Prisma Peremarket on toiminut Virossa vuodesta 2000 lähtien ja nyt ketjulla on 14 myymälää eri puolilla maata. Uuttakin on suunnitelmissa, vaikka ei ihan samalla vauhdilla kuin viime vuonna.

– Tallinnan sataman kupeeseen rakennettavasta Porto Franco -keskuksesta olemme jääneet pois eli sinne ei Prismaa rakenneta. Seuraava uusi supermarkettimme avautuu vuoden 2024 aikana Keilan kaupunkiin, noin 25 kilometrin päähän Tallinnasta, Kilpiä kertoo.

Lisäksi Prismalla on tontti Viron suurimmalla saarella Saarenmaalla, mutta uuden hypermarketin rakentamisaikataulu siellä on vielä auki. Myös Viljandiin on suunnitteilla Prisman pieni hypermarket. Edellisen kerran Prisma avasi hypermarket-kokoluokan myymälän vuonna 2012 Tartossa.

– Korkeat rakennuskustannukset hidastavat investointeja ja laajentumista, Kilpiä toteaa.

Prisma mainostaa itseään Virossa laajimman tuotevalikoiman ja edullisimman ostoskorin tarjoavana myymäläketjuna. Postimees-lehden kuukausittain tekemän ostokoritutkimuksen mukaan sloganissa on perää. Prisma oli joulukuussa 2022 ollut Viron halvin kauppaketju jo 20 kertaa.

Viime vuoden maaliskuussa Viron päivittäistavarakaupan markkinoille saapui kansainvälinen haastaja, kun saksalainen Lidl avasi ensimmäiset myymälänsä.

– Lidl on kova kirittäjä. Kilpailu on aina hyvästä ja se pitää meidätkin hereillä. Olemme pärjänneet kilpailussa hyvin. Uskon, että tällaisessa taloustilanteessa edulliset hinnat ja laaja valikoima ovat asiakkaille tärkeitä, Kilpiä toteaa.

Vallitsevassa hankalassa taloustilanteessa Viron Prisman vahvuus on ollut S-ryhmän mittava ja kansainvälinen hankintaverkosto. Tuotevalikoimaan on saatu hankittua esimerkiksi omien merkkien tuotteita, jotka edullisten hintojensa ansiosta tekevät nyt paremmin kauppansa kuluttajille.

– S-ryhmä on iso ostaja ja me voimme tuoda hankintaverkoston kautta saadun hyödyn myös virolaisasiakkaiden ulottuville edullisimpina hintoina.

Virossa kärsittiin työvoimapulasta monilla aloilla jo ennen koronapandemiaa. Palvelualoilla työvoimapula on edelleen arkea, vaikka palkat nousevat vauhdilla. Kilpailu hyvästä työvoimasta on kovaa.

Lidl lupasi Viroon saapuessaan maksaa työntekijöilleen reilusti keskivertoa parempaa palkkaa.

– Seuraamme Prismassa tarkasti palkkojen kehitystä ja haluamme tarjota henkilökunnalle kilpailukykyiset palkat. Niinpä palkkatasoamme on tarkistettu kolme kertaa viimeisen puolentoista vuoden aikana, Kilpiä toteaa.

Ukrainan sodan myötä S-ryhmä joutui monen muun suomalaisyrityksen tapaan lähtemään Venäjän markkinoilta ja Prismojen toiminta siellä ajettiin alas. Nyt S-ryhmä panostaa Viroon. Se on vahva ja kehittyvä markkina, jonka päivittäistavarakaupassa nähdään kasvun mahdollisuuksia.

– Kyllä Viroon vielä Prisman hypermarketeja mahtuu ja Tallinnassakin on vielä tilaa muutamalle Prismalle, Teemu Kilpiä naurahtaa.