Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: Virolainen perunasalaatti maistuu myös suomalaisessa vappupöydässä

Koska Virossa vappua ei juhlita samalla tavalla kuin Suomessa, ei maassa ole perinteisiä vappuherkkujakaan.

Monet virolaisherkut kuitenkin taipuvat hyvin vappupöydän antimiksi ja ovat hyvinkin lähellä suomalaisia versioita.

Vappuna monelle maistuu perunasalaatti, jonka oheen käyvät niin makkara kuin grillattu lihakin. Tai miksei vaikka savustettu lohi. Virolainen perunasalaatti on hiukan tuhdimpaa kuin suomalainen ja siihen laitetaan yleensä perunan lisäksi esimerkiksi porkkanaa, herneitä, keitettyä kananmunaa ja jopa lauantaimakkaraa. Tärkeä osa salaattia on hapukoorista ja smetanasta sotkettu kastike.

Poimi artikkelin lopusta virolaisen perunasalaatin resepti, joka on peräisin Eckerö Linen virolaisen henkilökunnan kotikeittiöstä.

Perinteisen kuohuviinin sijaan Virossa nautitaan monesti paikallista helmeilevää hedelmäviiniä, kuten raparperikuohuviiniä. Erityiseen suosioon niin virolaisten kuin suomalaistenkin keskuudessa on noussut Tallinnan kupeessa Nõmmella paikallisista raaka-aineista hedelmä- ja marjaviinejä valmistavan Nudist-yrityksen raparperikuohuviini.

Vappupäivän huikopalana toimii Virossa piknik-sillin sijaan perinteinen kiluleipä, joka on valmistettu marinoidusta kilohailista, ruisleivästä ja kananmunan viipaleista. Lisäksi leivän päälle ripotellaan jotain vihreää, kuten tilliä tai persiljaa.

Jos vietät vappua Tallinnassa, niin voit käydä nauttimassa kiluleivän jossain kaupungin monista kahviloista.