Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: KRP selvitti törkeitä ihmiskaupparikosepäilyjä rakennusalalla – epäillyt Viron kansalaisia

Keskusrikospoliisi on yhteistyössä Viron keskusrikospoliisin kanssa tutkinut törkeää ihmiskauppaa, jossa järjestäytyneen organisaation epäillään erehdyttäneen kymmeniä työntekijöitä Suomeen työskentelemään rakennusalalla pakkotyön kaltaisissa olosuhteissa.

Eri yhtiöiden ja henkilöiden muodostaman järjestäytyneen organisaation epäillään saaneen rikollisella toiminnallaan 2,3 miljoonan euron rikoshyödyn. Esitutkinnan aikana identifioitiin 21 henkilöä, joiden epäillään päätyneen törkeän ihmiskaupparikoksen uhriksi. Tutkinnassa on tehty tiivistä yhteistyötä Viron keskusrikospoliisin kanssa.

Keskusrikospoliisin tutkimassa rakennusalaan kytkeytyvässä rikoskokonaisuudessa epäillään, että ulkomaalaisia henkilöitä on houkuteltu Latviasta ja Virosta Suomeen työskentelemään pakkotyötä muistuttavissa olosuhteissa. Työpäivät ovat olleet pitkiä, eikä mahdollisuutta taukojen pitämiseen ole annettu. Asianomistajien palkkoja on useassa tapauksessa jätetty osittain tai kokonaan maksamatta.

Esitutkinnassa on selvitetty, että epäillyt ovat perustamiensa yritysten kautta rekrytoineet työntekijöitä erilaisiin rakennusalan tehtäviin. Suomeen tulleita työntekijöitä epäillään käytetyn hyväksi muun muassa erehdyttämällä ja harhaanjohtamalla sekä velkaannuttamalla heitä, jolloin työntekijän suostumusta työntekoon ei ole voitu pitää tietoisena ja vapaaehtoisena valintana.

– Poliisin tietojen mukaan epäillyt ovat esimerkiksi käyttäneet hyväksi asianomaisten kielitaidottomuudesta ja varattomuudesta johtuvaa riippuvaista asemaa työnantajasta. Lisäksi esitutkinnassa epäillään, että osaan työntekijöistä on kohdistettu väkivaltaa ja sillä uhkailua, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Heinonen Keskusrikospoliisista.

Poliisi epäilee rikoksista järjestelmällisesti toiminutta organisaatiota, joka koostuu pääosin virolaisista henkilöistä. Toiminnan johtohenkilöitä ja taustavaikuttajia on Virossa luokiteltu järjestäytyneessä rikollisryhmässä toimineiksi henkilöiksi. Epäillyt ovat nimenneet toiminnan keskiössä olevaan yritykseen suomalaisen toimitusjohtajan ilman todellista toimivaltaa yrityksessä.

– Suomalaiselle toimitusjohtajalle ei esitutkinnan mukaan ole koskaan maksettu palkkaa yrityksestä, vaan hänet on nimetty yrityksen johtoon, jotta yritys näyttäisi paremmalta ulospäin ja rikollinen toiminta olisi vaikeammin havaittavissa, Heinonen kertoo.

Poliisi arvioi, että organisaatio on rekrytoinut vuosien 2020–2022 aikana satoja työntekijöitä ulkomailta Suomeen. Asianomistajat ovat olleet pääasiassa Latvian, Viron ja Ukrainan kansalaisia.

– Todellisuudessa uhrien määrä voi olla paljon suurempi. Ihmiskauppa on usein piilorikollisuutta, ja asianomistajat eivät välttämättä tiedä joutuneensa rikoksen uhriksi. Suomesta kotimaahansa palanneiden uhrien tavoittaminen on myös osaltaan haastavaa, Heinonen sanoo.

Suomalaisia rakennusalan yrityksiä, joissa asianomistajat ovat työskennelleet, ei epäillä rikoksista.

Rikosepäilyjen keskiössä on Suomessa toimineen laskutuspalveluyrityksen ympärille rakennettu kevytyrittäjyyttä hyväksikäyttänyt järjestäytynyt toiminta. Poliisin näkemyksen mukaan työntekijät on rekisteröity kevytyrittäjiksi laskutuspalveluyritykseen ilman, että he ovat todellisuudessa tienneet järjestelystä tai ymmärtäneet, mitä kevytyrittäjyys tarkoittaa.

Poliisi katsoo, että todellisuudessa kyseessä on kuitenkin ollut työsopimuslain mukainen työsuhde, jolloin yrityksellä on ollut velvollisuus huolehtia työntekijöiden työoloista.

Epäillyt ovat sopineet Suomessa toimivien rakennusalan yritysten edustajien kanssa työntekijöiden välittämisestä ja toimittamisesta yrityksille. Poliisi epäilee, että epäillyt ovat järjestelleet asianomistajien työntekoa koskevia sopimuksia rakennusalan yritysten ja perustamiensa erillisten yritysten välille ja keränneet siten itselleen huomattavia summia rikoshyötyä.

Kaiken kaikkiaan epäiltyjen arvioidaan saaneen rikollisella toiminnalla rikoshyötyä noin 2,3 miljoonaa euroa.

Organisaatio on luvannut työntekijöille Suomessa ilmaisen asumisen ja palkkaa tehdystä työstä. Suomeen saapuneille työntekijöille on kuitenkin myöhemmin selvinnyt, että ehdot eivät ole vastanneet sitä, mistä on aiemmin sovittu.

Esitutkinnan mukaan useiden asianomistajien palkat ovat jääneet niin pieniksi, että he ovat velkaantuneet työnantajalleen.

– Useat uhrit ovat olleet tilanteessa, jossa heillä ei ole ollut varaa palata Suomesta kotimaahansa, vaan ovat joutuneet jatkamaan työskentelyä, vaikkeivat olisi halunneet.

Poliisi esitutkinta on valmistunut ja siihen liittyen epäillään 11 henkilöä törkeästä ihmiskaupasta. Epäillyistä 10 on Viron ja yksi Suomen kansalainen. Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna seitsemän epäiltyä, joista kaksi on edelleen vangittuna. Molemmat vangittuna olevat ovat Viron kansalaisia. Esitutkinta on siirtynyt syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.