Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: Tallink avasi hotellinsa Latvian Riiassa yli kahden vuoden tauon jälkeen

Tallink avasi Latvian pääkaupungissa Riiassa sijaitsevan hotellinsa huhtikuussa 2023 kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen.

Hotelli suljettiin koronapandemian aiheuttamien matkustusrajoitusten ja asiakasmäärän vähenemisen vuoksi lokakuussa 2020.

Kun hotelli suljettiin, suurin osa sen henkilökunnasta jouduttiin irtisanomaan. Vain välttämättömät työpaikat, jotka olivat tarpeen rakennuksen ylläpitämiseksi, säilytettiin.

– Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että olemme voineet täyttää monet Riian hotellin työpaikoista entisillä työntekijöillä. Luonnollisesti olemme palkanneet myös uutta työvoimaa, Tallink-hotellien johtoryhmän jäsen Ave Svarts kertoo sähköpostin välityksellä.

Latvian matkailu on vielä elpymässä koronapandemiasta, eikä vuoden 2019 matkailijamääriä ole saavutettu. Latvian valtion tilastojen mukaan kesällä 2022 ulkomaisten turistien määrä kasvoi yli 66 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna, mutta oli silti 23,9 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019.

Suurin osa Latviaan saapuneista matkailijoista tuli Liettuasta, Virosta, Saksasta, Suomesta ja Puolasta.

Ennen koronakriisiä Tallink Hotel Rigan asiakkaista noin 10–15 prosenttia oli suomalaisia.

– Tänä kesänä päämarkkina-alueemme on Suomi ja olemme tehneet paljon markkinointia saadaksemme lisää suomalaisvieraita Riikaan. Toivomme, että kesän matkailusesonki on hyvä sekä Riiassa että Tallinnassa, Svarts sanoo.

Hotellin kiinnioloaikana sen teknisiä laitteita päivitettiin ja yleisiä tiloja kunnostettiin.

– Toivomme, että Riiassa tänä kesänä järjestettävät monet suurtapahtumat, kuten jääkiekon MM-kisat, Riian oopperajuhlat ja Latvian tanssi- ja laulujuhlat tuovat lisää turisteja kaupunkiin ja hotelliimme.

Syyskuussa 2020 Tallink joutui Latvian tiukkojen matkustusrajoitusten takia keskeyttämään myös suositut Helsinki-Riika-risteilyt, eikä niitä ole käynnistetty sen jälkeen uudestaan. Myöskään Tukholma-Riika-reittiä ei toistaiseksi liikennöidä. Lisäksi reitillä aikaisemmin liikennöinyt Isabelle-alus on vuokrattu useaksi vuodeksi Kanadaan.

Tallinkilla on yhteensä neljä hotellin – kolme Tallinnassa sekä yksi hotelli Riiassa.