Virolainen lyhytaikaista autonvuokrauspalvelua tarjoava Bolt Drive on solminut puiteleasingsopimukset Luminor- ja Swedbank -pankkien kanssa, joilla pankit rahoittavat uusia Bolt Drive -autoja ja mahdollistavat yhtiön vuokra-autokaluston kolminkertaistamisen Baltiassa.
Swedbank myöntää uusien autojen hankintaan enintään 80 miljoonaa euroa ja Luminor enintään 46,2 miljoonaa euroa.
Sopimusten myötä Bolt Drive voi laajentaa monipuolista autokantaansa, joka nyt jo käsittää niin kompakteja henkilöautoja, citymaastureita kuin pakettiautojakin, kaikissa Baltian maissa. Uudet ajoneuvot tulevat ensin Tallinnaa, Riikaan, Jurmalaan ja Vilnaan.
Bolt Drive Estonian toimitusjohtajan Henriko Aeron mukaan autokannan kasvattaminen on välttämätöntä, sillä Virossa tehtyjen automatkojen määrä on kasvanut merkittävästi viime vuoteen verrattuna.
– Viron esimerkin perusteella uskomme, että lyhytaikaisten autovuokrauspalvelujen käyttö lisääntyy muuallakin Baltiassa. Lisäksi tiedämme, että jo 68 prosenttia Bolt Driven käyttäjistä pitää vuokra-autoja varteenotettavana vaihtoehtona henkilökohtaiselle ajoneuvolle. Olemme iloisia, että myös pankit uskovat henkilökohtaisen autonvuokrausvaihtoehdon tulevaisuuteen, Aero sanoo.
Kahden toimintavuoden jälkeen lyhytaikaista autonvuokrauspalvelua tarjoava Bolt Drive on nyt Viron lisäksi käytössä myös Latvian Riiassa ja Jurmalassa sekä Liettuan pääkaupungissa Vilnassa. Kolmessa maassa saatavilla olevien autojen kokonaismäärä on noin 2 000.