Autoliikenne Suomen ja Viron – kahden Schengen-maan - välillä kulkee nykyään nopeasti ja sujuvasti ilman aikaa vieviä rajatarkastuksia. Auton paperit kannattaa hoitaa kuntoon ennen matkaa.
Myös vielä viime vuonna voimassa olleet koronaviruksen aiheuttamat matkustusrajoitukset ovat poistuneet.
Vaikka Schengen-maiden sisärajoilla ei rajatarkastuksia olekaan, pitää Viroon matkustavalla suomalaisella olla mukanaan virallinen matkustusasiakirja eli henkilökortti tai passi.
– Autolla liikuttaessa mukana pitää olla tietysti myös ajokortti. Lisäksi mukaan kannattaa ottaa eurooppalainen sairaanhoitokortti ja matka- ja matkatavaravakuutus, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen sanoo.
Auton papereista mukaan pitää ottaa rekisteröintitodistuksen tekninen osa, vaikka sitä ei Suomessa enää tarvitakaan, kun kaikki viranomaiset saavat tarvittavat tiedot suoraan Traficomin järjestelmistä. Ulkomailla, kuten Virossa, on toisin, sillä paikallisilla viranomaisilla ei ole pääsyä Suomen järjestelmiin.
Rekisteröintitodistuksella autonkuljettaja pystyy helpoiten osoittamaan omistusoikeuden kulkuneuvoon, jos poliisi pysäyttää.
– Paperisen rekisteröintitodistuksen teknisen osan voi tilata Traficomilta ja tai kiireellisessä tapauksessa noutaa joiltakin katsastusasemilta. Suosittelemme ottamaan mukaan myös Green Cardin eli vihreän kortin, jossa on merkittynä liikennevakuutukset. Sen saa omasta vakuutusyhtiöstä, Suokonautio-Hynninen kertoo.
Lisäksi kannattaa tarkistaa oman autovakuutuksen (kasko) voimassaoloa. Joissain vakuutuksissa varkausvakuutusta voi olla rajoitettu tai omavastuuosuutta korotettu Virossa ajettaessa.
Jos lähtee Tallinnan matkalle kaverin autolla, vuokra-autolla, työsuhdeautolla tai jos auto on pankin tai rahoitusyhtiön nimissä, kannattaa mukana olla valtakirja tai lupa auton lainaamisesta ja viemisestä ulkomaille. Esimerkiksi leasing-auton tai vuokra-auton tuominen Baltiaan voi vaatia erillisen sopimuksen tai valtakirjan. Myös työnantajalta kannattaa aina pyytää erillinen lupa auton maastavientiin.
Auton paperit kannattaa hoitaa kuntoon ennen matkaa, sillä huonolla tuurilla ja puutteellisilla dokumenteilla matka saattaa tyssätä jo satamassa, jos kohdalle osuu poikkeustilanteesta johtuva rajatarkastus. Ongelmia voi tulla myös Viron päässä, jos poliisi pysäyttää ja tarkastaa auton paperit ja omistajuuden.