Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: Ainutlaatuinen alttarikaappi palasi 500 vuoden jälkeen synnyinpaikkaansa Tallinnaan – uusi näyttely esittelee Tallinnassa 1500-luvulla tehtyjä teoksia Virosta, Ruotsista, Suomesta ja Latviasta

Tallinnassa syntynyt ja myöhäiskeskiajalla Euroopan hoveissa toiminut arvostettu taiteilija Michel Sittow eli ja työskenteli synnyinkaupungissaan yli 15 vuotta.

Etelä- ja Pohjois-Euroopan hoveissa hän teki muotokuvia kuninkaista ja ylhäisaatelistosta. Tallinnassa hän puolestaan valmisti töitä täkäläisille kauppiaille ja kaupungin valtaapitäville sekä Pohjoismaiden kirkoille.

Nigulisten museokirkon uusi, toukokuun alussa avautunut näyttely Michel Sittow Pohjolassa - alttarikaapit vuoropuhelussa esittelee ensimmäistä kertaa taiteilijan Tallinnan ateljeen toimintaa sekä sen tuotantoa vuoropuhelussa toisten 1500-luvun alun Tallinnassa toimineiden kansainvälisten mestarien kanssa.

Näyttelyn keskiössä on todennäköisesti Michel Sittowin Tallinnan ateljeessa 1510‒1520-luvulla valmistunut Bollnäsin Pyhän suvun alttarikaappi Pohjois-Ruotsista. Alttarikaappi on moniosainen alttaritaulu ja ne ovat usein triptyykkejä eli kolmiosaisia maalauksia.

Bollnäsin alttarikaapin erikoisuus on taidokkaasti toteutettu veistososa, joka on innostanut tutkijoita perehtymään syvällisemmin Tallinnassa tuolloin toimineisiin puunveistäjiin ja kivenhakkaajiin ja kiinnittämään erityisesti huomiota mestarien keskinäiseen yhteistyöhön.

Nigulisten kirkon näyttelystä ainutlaatuisen tekee se, että se tuo ensi kertaa yhteen 1500-luvun ensimmäisellä neljänneksellä todennäköisesti Tallinnassa tehtyjä teoksia Virosta, Ruotsista, Suomesta ja Latviasta.

Esillä olevien Bollnäsin alttarikaapin ja Latvian historiallisen museon kokoelmaan kuuluvan Wolter von Plettenbergin luonnollisen kokoisen Neitsyt Marian -kiviveistoksen kaltaisten teosten tulo Tallinnaan on harvinaista. Näin monimuotoiset teokset eivät matkusta usein, ja niiden saapuminen synnyinkaupunkiinsa on hyvin erityinen tapahtuma.

Edellisen kerran Michel Sittowin tuotantoa esiteltiin Tallinnassa vuonna 2018 Viron taidemuseon ja Washingtonissa sijaitsevan kansallisgallerian yhteistyönä syntyneessä näyttelyssä, joka esitteli 19 Sittowin teosta eri museoiden kokoelmista.

Näyttely on esillä Nigulisten museossa 5.11.2023 saakka.