T24: Uudistunut oluenystävän elämyskeskus avasi ovensa Tartossa
2
Elämyskeskus tutustuttaa oluen historiaan muinaisesta Egyptistä alkaen. Thea Ekholm
Katso isompi kuvaOlutmuseossa pääsee sekä tuoksuttelemaan oluen makuaineita että maistelemaan oluita. Thea Ekholm
Tartossa jo vuonna 2003 avautunut A. Le Coq -oluttehtaan ainutlaatuinen olutmuseo on uudistunut. Entistä ehompi olutaiheinen elämyskeskus avasi ovensa vuonna 2022.
Museon sydän on oluttehtaan vanha mallastori, jossa vielä 1990-luvulla valmistettiin olutta. Tarton symbolinakin tunnettu torni on yksi harvinaisimmista teollisuusrakennuksista koko Euroopassa
– Remontin myötä museon tilat eivät varsinaisesti kasvaneet, mutta vanhoista ravintolatiloista tehtiin kokoustilat ja nyt museon oma olutbaari sijaitsee kellarissa. Täällä voi maistella A. Le Coqin eri oluita ja muita juomia, olutmuseon johtajan Mart Haldman kertoo tiskin takaa.
Olutmuseossa pääsee myös maistelemaan oluita. Thea Ekholm
Maisteluannokset maksavat 2 euroa kappale ja 10 euron hintaiseen museolippuun kuuluu yksi juoma. Sen voi nauttia joko museon baarissa tai museon yhteydessä toimivan lahjatavaraliikkeen baarissa.
Lahjatavaraliikkeessä on myynnissä laaja valikoima A. Le Coqin juomia niin alkoholillisia kuin alkoholittomiakin sekä erilaisia erikoiseriä. Myynnissä on myös monenlaisia olueen liittyviä lahjatavaroita.
Museon lahjatavarakaupasta voi ostaa A. Le Coqin tuotteita ja olutaiheisia tavaroita. Thea Ekholm
Sisäänkäynti museoon on myös lahjatavarakaupan kautta. Sieltä alkaa matka maailman vanhimman juoman historiaan. Elämyskeskus esittelee oluen historiaa aina muinaisesta Egyptistä nykypäivään asti. Lisäksi se tarjoaa monenlaista tietoa oluen ainesosista ja valmistusprosessista sekä esittelee vanhoja panimolaitteita.
Olutmuseon aikatunnelissa pääsee tuoksuttamaan vanhoja makuaineita, testaamaan nopeuttaan oluttölkkien avaamisessa ja tutustumaan ensimmäisiin oluttölkkeihin. Lisäksi museossa on nähtävillä paljon oluttehtaan vanhoja pakkauksia ja markkinointimateriaaleja.
Oma huoneensa on varattu yhdelle kenties maailman vanhimmalle avaamattomana säilyneelle olutpullolle, joka nostettiin vuonna 1869 uponneen laivan hylystä yli 100 vuotta myöhemmin.
Omassa huoneessaan on vuonna 1869 uponneen laivan hylystä yli 100 vuotta myöhemmin sukellettu olutpullo, joka lahjoitettiin museolle vuonna 2011. Thea Ekholm
Myös A. Le Coqin panimon ja oluttehtaan kiehtova 200 vuotinen historia esitellään museossa perusteellisesti. Viron vanhin ja suurin juomatehdas aloitti toimintansa vuonna 1783 ja sen historiasta yhdessä huoneessa pyörivä videoesitys on tekstitetty suomeksi.
Nykyään A. Le Coq tuottaa vuosittain yli 100 miljoonaa litraa juomia 14 eri tuotekategoriassa oluen lisäksi.