Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: Uusi ruokafestivaali tarjoilee Latinalaisen Amerikan makuja ja kulttuuria Tallinnassa – tapahtumapaikkana Viru-keskuksen terassi

Lauantaina 3. kesäkuuta Tallinnassa sijaitsevan Viru-keskuksen iso terassialue täyttyy Latinalaisen Amerikan värikkäästä kulttuurista ja tulisista mauista, kun siellä järjestetään ensimmäistä kertaa uudenlainen ruokafestivaali.

Tapahtuman järjestäjänä ja emäntänä toimii Tiina Kõresoo, joka tunnetaan myös Kadriorgissa sijaitsevan ravintola Saltin ja Viru-keskuksen ravintolamaailmassa sijaitsevan ravintola Stereon omistajana.

– Ravintola Stereo tarjoilee nimenomaan Latinalaisen Amerikan inspiroimia makuja ja ruoka-annoksia. Hankkiessani raaka-aineita sinne olen tutustunut moniin Etelä-Amerikasta ja Latinalaisesta Amerikasta Viroon saapuneita ihmisiä. Monille heistä ruoka on tärkeää, suorastaan intohimo. Halusin festivaalin avulla tarjota heille mahdollisuuden kokata myös muille, Tiina Kõresoo kertoo.

Mukana tapahtumassa on 22 ruokakojua, joista vain kahden taustalla on ravintola. Lisäksi myynnissä on myös käsitöitä ja muita tuotteita. Tapahtuma on avoinna klo 11–23.

– Mukaan on tulossa ihmisiä Perusta, Meksikosta, Kolumbiasta, Kuubasta, Ecuadorista, Venezuelasta ja Espanjasta. Ruokakojujen lisäksi meillä on stage, jossa soittavat bändit ja dj:t. Ilta huipentuu meksikolaisen Mariachi-bändin konserttiin, Tiina kertoo.

Tiina oma Salt-ravintola avaa festareille ceviche-baarin ja ravintola Stereokin on herkuillaan mukana. Lisäksi on kuubalainen Mohito-baari.

– Lapsille on omaa ohjelmaa ja Tallinnassa toimiva Centro Picasso -kielikoulu opettaa lapsille espanjan alkeita.

Nämä eivät suinkaan ole ensimmäiset ruokafestivaalit, jotka Tiina Kõresoo järjestää. Jo kymmenen vuoden ajan hän on järjestänyt kesäisin Makujen promenadi -tapahtumaa Haapsalussa, ja Pärnussakin tapahtuma on järjestetty jo viitenä vuotena.

– Toivottavasti pääsen myös tämän uuden ruokafestivaalin kanssa kiertämään Viroa. Pärnuun meidät on jo toivotettu tervetulleeksi, Tiina kertoo.

Hiljaisten koronavuosien jälkeen Virossa järjestetään taas tänä kesänä useita ruokafestivaaleja ja katuruokatapahtumia. Tiina Kõresoon järjestämät ruokafestivaalit kuuluvat niistä suurimpiin. Heinäkuun 29. päivä Pärnussa järjestettävään tapahtumassa on mukana yli 70 ruokakojua ja 19. elokuuta Haapsalussa paikalla on yli 60 ruokakojua.

– Etsin tapahtumiini aina mukaan nimenomaan pientuottajia. Viron lisäksi mukana on ruokakojuja myös Latviasta ja Liettuasta, Tiina kertoo.