Alkavan kesän ja lomasesongin myötä moni suomalainen suuntaa auton nokan kohti Tallinnaa. Vastassa voi olla monta yllätystä.
Tänä kesänä Viron matkalle mukaan kannattaa virallisten asiakirjojen lisäksi pakata pitkä pinna, sillä Tallinnan liikenne on monien tietöiden takia aikamoisessa kaaoksessa.
Tallinnassa rakennetaan parhaillaan matkustajasatamaan johtavaa uutta raitiolinjaa, jonka ansiosta kesästä 2024 alkaen liikkuminen satamasta Tallinnan keskustaan ja esimerkiksi lentokentälle on entistä sujuvampaa.
Siihen asti liikkuminen niin autoilijoille kuin jalankulkijoillekin on matkustajasataman ympäristössä ja erityisesti A-terminaalin edustalla haastavaa. Käytössä on poikkeusreittejä, muuttuneita ajosuuntia ja suljettuja tieosuuksia. Lisäksi liikennejärjestelyt muuttuvat rakennustöiden edetessä.
Myös jalankulkijat saavat olla tarkkana, sillä jalkakäytäviäkin on suljettu, eikä tuttua kävelyreittiä satamasta keskustaan pystykään ehkä käyttämään. Lisäksi julkisen liikenteen pysäkkejä on siirretty paikasta toiseen.
Autolla Tallinnaan saapuvien matkailijoiden matkaa satama-alueelta esimerkiksi Tarton ja Narvan suuntaa hankaloittaa lisäksi Jõe- ja Pronksi-katujen remontti.
Myös Liivalaia-kadun vastikään alkanut kaukolämpöputkiremontti aiheuttaa häiriöitä liikenteelle.
Näiden työmaiden lisäksi Telliskiven lähistöllä on käynnissä mittava Vana-Kalamaja-kadun uudistusprojekti ja Tondin juna-aseman läheisyydessä alkoi juuri iso uudistustyö vaarallisen risteyksen korjaamiseksi.
Kirjoittaja on Tallinna 24:n toimittaja.