Pelicansin alakerrassa ovet kävivät molempiin suuntiin – Alex Lintuniemi sivussa ainakin tämän viikon peleistä

Pelicans korkkaa uuden vuosikymmenen Liiga-pelit perjantaina Porin Ässien isäntänä.

Anonyymi

Pelicans korkkaa uuden vuosikymmenen Liiga-pelit perjantaina Porin Ässien isäntänä.

Syyskauden 34 ottelustaan 35 pistettä keränneen lahtelaisjoukkueen pistepussin on lihottava nähtyä rivakammalla tahdilla, mikäli joukkue mielii jatkaa kauttaan kevään pudotuspeleissä. Pelikaanien ero viimeisillä pudotuspelipaikoilla majaileviin Ässiin ja KalPaan on kahdeksan pistettä.

Turkoosimiehistö suuntasi uudenvuoden viettoon maanantain maukkaalla 2–1-rankkarivoitolla Helsingin IFK:sta. Sitkeä puolustustaistelu takasi kaksi sarjapistettä, mutta verotti Alex Lintuniemen sairastuvalle. Pohjois-Amerikasta kesken kauden Lahteen siirtynyt isokokoinen puolustaja joutui jättämään pelin kesken jo avauserässä HIFK-hyökkääjä Juho Keräsen töötin seurauksena.

Lintuniemi ei ollut torstaina mukana joukkueen treenivahvuudessa. Pelicansin päävalmentaja Jesse Wellingin mukaan Lintuniemi huilaa ainakin perjantain Ässät- ja lauantain JYP-ottelut.

Marraskuun lopusta lähtien sivussa ollut kanadalainen Matteo Pietroniro sekä Jarkko Pynnönen nousevat perjantaina mukaan lahtelaisten puolustajakuusikkoon.

Hyökkääjistä loukkaantuneiden pelaajien listalla on ainoastaan Severi Lahtinen Lokakuun 18. päivän SaiPa-kotiottelussa kätensä telonut laituri saattaa parhaassa tapauksessa palata tositoimiin tammikuun lopulla.

Ulander saa rehellisen mahdollisuuden

Pelicansia 18 ottelussa edustaneen JYP-puolustaja Ossi Ikosen, 29, lainapesti päättyi vuodenvaihteeseen. Kuusi syöttöpistettä kirjanneen Ikosen kausi jatkuu tammikuun mittaisella lainalla SaiPassa.

Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkasen mukaan myös lahtelaisseura oli kiinnostunut taitavan luistelijan palveluksista.

– Asiasta keskusteltiin ihan viime metreille, mutta siitä ei päästy yhteisymmärrykseen toisen seuran (JYP) kanssa.

Pelicans tiedotti uudenvuodenaattona jatkaneensa konkaripuolustaja Janne Jalasvaaran, 35, sopimusta kauden loppuun. Kuluvan kauden kuudessa Liiga-ottelussa tehot 1+1 summanneen Jalasvaaran kontrahdissa on lisäksi optio ensi kaudesta.

– Optio on yhteinen eli molemminpuolinen, selventää Laukkanen.

Uutena kasvona lahtelaisten alakertaa vahvistaa HIFK:n sopimuspelaaja Elias Ulander, jonka lainapesti kattaa tammikuun 11 ottelua. Suomen nuorisomaajoukkueissa urallaan esiintynyt Ulander, 22, on pelannut kuluvalla kaudella kuusi ottelua HIFK:n Liiga-miehistössä ja 13 peliä Mestiksessä (Jokipojat & RoKi) ilman tehopisteitä.

– Hänen kautensa on ollut hyvin kaksijakoinen. Pojassa on paljon hyvää, joten päätimme antaa hänelle rehellisen mahdollisuuden ottaa seuraava askel urallaan, Laukkanen kommentoi.

Heleniuksen sopimusta jäljellä ensi viikon loppuun

Pelicansin ykkösmaalivahdin viitan Sveitsiin lähteneeltä Tomi Karhuselta perineen Atte Tolvasen ei tarvitse pelätä pelipaikkansa puolesta. Tolvanen, 25, on tällä hetkellä ainoa varteenotettava vaihtoehto lahtelaisten tolppien väliin, sillä 31-vuotiaan Riku Heleniuksen kuuden minuutin mittainen Pelicans-debyytti (5. joulukuuta JYPiä vastaan) ei luottamusta herättänyt: kuudesta JYPin laukauksesta kaksi meni maaliin.

Toistaiseksi Heleniuksen seuraava näytönpaikka on odottanut itseään.

– Hänellä (Helenius) on voimassa oleva sopimus 12. tammikuuta asti. Emme ole vielä tehneet päätöstä hänen jatkostaan, toteaa Laukkanen.

Helenius hankittiin marraskuun lopussa paikkaamaan SC Berniin siirtynyttä Karhusta. Karhunen, 30, on torjunut sveitsiläisseuran maalilla kahdeksassa ottelussa 94,5 prosentin varmuudella ja päästänyt vain 1,6 maalia ottelua kohti.

Tshekissä pelattavissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Suomen varavahtina toiminut Jasper Patrikainen, 19, yksi vahvimmista kandidaateista Tolvasen aisapariksi loppukaudelle.

– Se on hyvin paljon mahdollista ja siitä on keskusteltu. Katsomme tilannetta päivä kerrallaan ja yritämme saada siihen järkevän ratkaisun, Laukkanen päättää.

Pelicans–Ässät, Liigaa Isku Areenassa perjantaina 3.1. kello 18.30.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ruokajakelut ja yhteisöruokailut alkavat jälleen – Katso lista jakopaikoista
  2. Lukiolaisen tietokone maksaa useita satasia – Helsingin peruskouluissa kannettavan saa lainata kotiin, mutta nettiyhteys on kustannettava itse
  3. Tarkkailijat syynäsivät kesällä Helsinkiä – tätä kaikkea paljastui palvelujen laadusta
  4. Isä ja yrittäjä Kristian, 22, keksi automaatin, joka otetaan käyttöön nyt monissa kauppakeskuksissa: "Ajatus lähti täysin omista tarpeista"
  5. Ilpo Kuronen tuntee Koillis-Helsingin helmet ja kertoo nyt, miksi Malmin kentän pusikkoon kannattaa mennä tunneiksi
  6. Lukijalta: Kasvomaskit ilmaiseksi eläkeläisille
  7. Päätomittaja Kannala: Koronan toinen aalto yllätti Helsingin kuin lumi autoilijan
  8. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  9. Kaupunki tarjoaa nyt uutta palvelua senioreille – "Ulkoilu on muutenkin tällä hetkellä kovassa nosteessa"
  10. Uudisrakennus 1700 työntekijälle Kalasatamaan valmistui
  11. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  12. Asiantuntijan mukaan lapsen ylivilkkauden takana voikin olla heikentynyt näkö – "Runsas ruutuaika rasittaa silmiä"
  13. Miten puhua nuorelle koronaviruksesta? MLL neuvoo vanhempia olemaan rohkaisevia, mutta realistisia – ja muistuttamaan koulujen ohjeiden noudattamisesta
  14. T24: Tässä on mainio syyslomakohde – Viisi vinkkiä Saarenmaalle
  15. T24: Uusi valokuvanäyttely esittelee Tallinnan sataman Amiraliteetin altaan historiaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Asukkaat vastustivat ruokakauppaa, ovat saamassa nyt tilalle Mäkkärin
  2. Isä ja yrittäjä Kristian, 22, keksi automaatin, joka otetaan käyttöön nyt monissa kauppakeskuksissa: "Ajatus lähti täysin omista tarpeista"
  3. Kontulalainen kerrostalopiha poikkeaa täysin totutusta – "Ihmisiä näkee kesäisin lukemassa, juttelemassa tai vaikka mansikoita poimimassa"
  4. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  5. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  6. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  7. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  8. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  9. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  10. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  11. Yhteensä 22 pysäkkiä vähenee Elielinaukion ja Espoon keskuksen väliltä – Uusi runkolinja aloitti liikennöinnin
  12. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  13. Raidejokeri myllää liikennejärjestelyt uusiksi – Takkatien ja Pitäjänmäentien risteys suljetaan noin kolmeksi kuukaudeksi
  14. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  15. Ilpo Kuronen tuntee Koillis-Helsingin helmet ja kertoo nyt, miksi Malmin kentän pusikkoon kannattaa mennä tunneiksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.