Carolina Hurricanesin NHL–hyökkääjä Sebastian Aho on monen muun tapaan vakuuttunut tähtitulokas Kaapo Kakosta.
Keskiviikkona Aho ja Kakko kohtasivat toisensa NHL:ssä toisen kerran, kun Kakon edustama New York Rangers puristi kotihallissaan Madison Square Gardenissa voiton maalein 3–2.
– Hienoa nähdä, että tulee taas yksi suomalainen korkea varaus NHL:ään. Isoilla odotuksilla hän tuli tänne New Yorkiin. Hyvä homma, että hänellä on lähtenyt hyvin. On hienoa nähdä, että suomalaiset pärjäävät, Aho rupatteli ottelun jälkeen Canesin kopissa.
– Montaa kertaa ei taidettu olla samaan aikaan jäällä. Olen oikeastaan nähnyt häneltä vain ne pelit, jotka ollaan pelattu vastakkain, ja niissä hän on ollut kyllä hyvä.
Kakon, 18, sopeutuminen amerikkalaiseen elämänmenoon etenee päivä päivältä. Hotellimajoituksesta hän siirtyi äskettäin perheasumiseen. Yhdeksi tärkeäksi henkilöksi on noussut joukkuetoveri Brendan Smith, joka toimii Kaapon ”virallisena” autonkuljettajana.
Kuskinhommien lisäksi Smithiltä sujuu pelaaminen. Tiistaina hän teki Rangersin toisen maalin tarkalla lyöntilaukauksella.
– Kasvamme ryhmänä koko ajan, sen tuntee kopissa joka päivä. Minua on vakuuttanut viime peleissä erityisesti se, että olemme pystyneet kääntämään tiukat tilanteet voitoiksi. Hyvää työtä tehdään, Smith muikisteli.
Taannoisen hyvän vaiheen jälkeen Kakolla on ollut hiljaisempaa. Hän on nyt ensimmäistä kertaa NHL–urallaan neljän ottelun mittaisessa pisteettömässä putkessa.
Pasi Tuominen, New York