Jari-Matti Latvala: Haluan ajaa ensi kaudella WRC:ssä – ura ei ole välttämättä ohi

Sport Content

Rallin MM-sarjan Toyota julkisti tänään ensi kauden kuljettajakolmikkonsa, jonka muodostavat Sebastien Ogier, Elfyn Evans ja Kalle Rovanperä. Samalla varmistui, että Ott Tänakin lisäksi Jari-Matti Latvala ja Kris Meeke jättävät japanilaistallin.

Kokeneen Latvalan ralliura ei todennäköisesti ole kuitenkaan vielä paketissa. Mies paljasti Toyotan tiedotteen jälkeen, että hän yrittää päästä ajamaan joissain kisoissa ensi kaudella.

– Teen paraikaa töitä sen eteen, että pääsen ajamaan joitain WRC-kisoja kaudella 2020. Kerron myöhemmin lisää, Latvala sanoi Twitterissä.

Latvala lähetti myös kiitokset Toyotalle.

– Haluan kiittää tallia näistä kolmesta mahtavasta vuodesta ja menestyksestä, jonka jaoimme yhdessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläisellä asuinalueella on myynnissä peräti 20 hulppeaa luksusasuntoa – Tämä kohde poikkeaa täysin muista
  2. Säilyykö ostari vai ei? – Kontulan kehitykselle haetaan uutta vauhtia arkkitehtuurikilpailusta
  3. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  4. Muumien syntymästä 75 vuotta: Kansallismuseo juhlistaa näyttelyllä – katso tärpit helsinkiläisten museoiden tarjonnasta kesällä
  5. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  6. Lukijalta: Finnairin kriisissä pitäisi harkita myös säästöjä
  7. Lukijalta: Korona-aika on hankala ilman älylaitteita
  8. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  9. Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva: Koronan vaikutukset osuvat kaikkein pahiten Helsinkiin
  10. Kolumni: Sinnikkäästi parempaan tulevaisuuteen
  11. Päätoimittaja Karri Kannala: Tallinna-tunneli on tervetullut, mutta hankkeella on liian utopistiset tavoitteet
  12. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  13. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  14. Päätoimittaja Kannala: Tallinna-tunneli kerää kannatusta, mutta hankkeen esittelytapa ampuu itseään jalkaan
  15. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  3. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  4. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  5. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  6. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  7. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  8. Helsinkiläisellä asuinalueella on myynnissä peräti 20 hulppeaa luksusasuntoa – Tämä kohde poikkeaa täysin muista
  9. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  10. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  11. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  12. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  13. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  14. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  15. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.