Nähdäänkö suomalaisia pian olleenkaan F1-kuljettajina, Mika Salo? – "En tykkäisi käyttää sanaa tuuri, mutta..."

Mika Salo Ronja Koskinen

Sport Content

Formula ykkösissä on ajanut suomalaisia jokaisena kautena vuodesta 1989 lähtien. 2020-luvun puolivälissä suomalaisajajia ei välttämättä enää ole mukana, kun Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas lopettavat uransa.

Uusia suomalaisia suurlupauksia ei tällä hetkellä ole näköpiirissä. F1-sarjassa 1994–2002 kisannut Mika Salo onkin huolestunut tilanteesta.

– Se on vaikea sanoa, kuka voisi olla seuraava suomalainen F1:ssä. Mä seuraan niin vähän noita pikkuformulasarjoja ja yleensäkin suomalaisia. F3:ssa on Niko Kari ja Simo Laaksonen. Toivon mukaan sieltä tulee lisää suomalaisia, koska ne loppuu kohta kesken, kun Kimi lopettaa ja Valtterin jälkeen en tiedä, kuka voisi olla seuraava, Salo totesi Elämäni-elämänkertakirjansa julkistamistilaisuudessa Sport Contentille.

Monen nuoren lupaavan suomalaiskuskin taival F1-sarjaan on katkennut rahoituksen puutteeseen. Hyvänä esimerkkinä on Aaro Vainio, jonka taidot olisivat varmasti riittäneet F1-tasolle.

– Siellä on monta kuljettajaa, joiden kyvyt olisivat riittäneet ihan hyvin Formula ykkösiin. Kaikki ei vain mene aina ihan kohdalleen. Toivon mukaan joku nuori lupaava kaveri saisi jonkun tuen, joka veisi sen koko matkan Formula ykkösiin, Salo kommentoi.

Kilpa-autoilu on kallista. Salo painottaa, ettei huipulle pääsyyn pelkkä ajotaito aina riitä.

– Loppujen lopuksi se on kiinni rahasta. En tykkäisi käyttää sanaa tuuri, mutta kyllä se on vaan siitäkin kiinni, että olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja tietenkin on kiinni tuloksistakin.

Antti Aarnio-Wihuri on tehnyt ansiokasta työtä rahoittamalla nuoria suomalaisajajia. Aarnio-Wihurin tuki oli merkittävässä roolissa Valtteri Bottaksen nousussa GP3–sarjaan, jonka mestaruus käytännössä sinetöi Bottaksen nousun Formula ykkösiin.

Suomessa vauraat tahot tukevat nuoria kuljettajia kuitenkin verrattain vähän. Rahoituksen etsiminen vie kuljettajilta voimavaroja itse pääasiasta eli ajotaitojen kehittämisestä.

– Tarvittaisiin samanlaisia tukijoita, jotka voisivat ottaa kolme nuorta lupausta tuettavakseen ja viedä niitä pikkuhiljaa eteenpäin määrätietoisesti. Kuljettajien ei tarvitsisi huolehtia siitä taustatuesta, vaan voisivat keskittyä itse asiaan, toteaa Salo.

Formula ykkösiin pääsy on haasteellista siitäkin syystä, että sarjassa on tällä hetkellä vain 20 kuljettajapaikkaa. Kun Salo aloitti F1:ssä 1994, oli työpaikkoja silloin vielä 28.

F1:n kisatuomarina nykyään toimivalla Salolla ei ole tietoa, olisiko 2020–luvulla F1:een tulossa mukaan uusia F1-talleja.

– On siitä huhuja koko ajan, mutta ei mitään konkreettista, toteaa Salo tilanteesta.

Formula ykkösissäkin on haastavaa päästä ajamaan kärkitalliin. Kärki on kapea, kuten oli Salonkin vuosina, jolloin sarjaa hallitsivat ensin Benetton sekä Williams ja myöhemmin McLaren sekä Ferrari. Kaluston puolesta kisojen voitoista taistelee vain muutama kuljettaja.

Säännöt muuttuvat 2021, mutta Salo ei usko kärjen levenevän.

– Se on aika mahdotonta. Se on aina ollut noin, että siellä on muutama talli, jotka ovat muiden edellä. Red Bull hallitsi monta vuotta sitä, Williams hallitsi monta vuotta. Se on aina ollut sama asia.

Kilpailun tasoittamiseksi ei ole toistaiseksi löytynyt lupaavia ehdotuksia. Viime kädessä kyse on tiimien valtavista resurssieroista.

– Jos jollain on hyvä keino, millä ne tasoitetaan, niin saa sanoa mielipiteensä. Mä en niitä sääntöjä päätä, enkä päätä, miten ne kilpailuviikonloput menee. Mutta se on vaan ikävä tosiasia, ettei kaikilla ole mahdollisuuksia voittaa, toteaa Salo.

Haastattelu: Otto Palojärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  2. Rakkaus omiin kotikulmiin roihuaa Helsingissä – kun korona hellittää, nämä 70 seuraa ponkaisevat heti pystyyn
  3. Helsinki Cup toteutuu heinäkuussa – joukkueiden määrää rajataan
  4. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  5. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  6. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  7. T24: Kaksi miljoonaa suomalaista etsii lomakohdetta tälle vuodelle – Viron on suosikkikohteiden kakkonen heti kotimaan matkailun jälkeen
  8. Oulunkylän ala-asteelle 23 miljoonan euron laajennus – päiväkoti samaan taloon
  9. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  10. Kesän liikuntakurssit alkavat – näin ilmoittaudut mukaan menoihin
  11. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  12. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  13. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  14. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla
  15. Tilastot paljastavat: Matkailu pysähtyi Suomessa huhtikuussa kuin seinään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  4. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  5. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  6. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  7. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  8. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  9. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  10. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  11. Asiallinen yläosa, villi paljassäärinen alaosasto – Etätyöasuilla hassuttelu jopa 16-kertaisti Prisman verkkokauppamyynnin
  12. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  13. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  14. Vuosaari saa lisää ravintoloita – tässä uusimmat tulokkaat
  15. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.