”Kilpa-autoilu on kontaktilajikin” – Mika Salo kiittelee F1:n uutta rankaisukäytäntöä

Mika Salo Ronja Koskinen

Sport Content

Formula ykkösille on viime vuosina sadellut kritiikkiä, kun kuljettajille on langetettu rangaistuksia osumista toiseen autoon ohitustilanteissa.

Viime kesänä palaute oli varsinkin murskaavaa, kun Sebastian Vettel menetti Kanadan GP:n voittonsa puolustettuaan johtoasemaansa ulosajautumisensa jälkeen.

Daniel Ricciardo sai Ranskan GP:ssä useampia rangaistuksia yritettyään parantaa sijoitustaan ohittamalla ja toimittuaan tilanteissa vaarallisesti.

Nyt tuomaristo on muuttanut rankaisukäytäntöä. Viime sunnuntaina Singaporen osakilpailussa ei kolareista annettu rangaistuksia.

–Joskus tuomaristo tykkäsi antaa rangaistuksia vähän liian helposti. Kun vähän osui, niin saman tien tuli rangaistus. Mutta nyt on muuttunut ja Singaporessa esimerkiksi ei annettu yhtään rangaistuksia, vaikka osuttiin yhteen koko ajan. Kyllä kuskit ovat siitä kiitelleet, kommentoi Singaporen kisan tuomaristossa istunut Mika Salo Sport Contentille elämäkertakirjansa ”Elämäni” julkaisutilaisuudessa.

Salon mukaan lievemmässä rankaisukäytännössä on riskinsäkin. Kuljettajilta voi karata ”mopo käsistä”.

– Mulla on vaan sellainen pelko, että joskus se voi tulla silmille, jos niiden annetaan ihan liikaa ajaa kontaktia, Salo toteaa.

Salon mukaan tuomarointikäytäntö on kuitenkin mennyt parempaan suuntaan. Kilpa-autoilun perusasiat pääsevät paremmin oikeuksiinsa.

– Mun mielestäni muutos on kuitenkin hyvä. Noin sen kuuluu mennäkin. Kilpa-autoilu on raakaa ja mun mielestäni se on kontaktilajikin vielä. Ellei tahallaan ajeta toisen päälle tai tehdä jotain ihan älytöntä hölmöä, niin mun mielestäni tuommoinen reilu kilvanajo on ihan okei, toteaa Salo.

Haastattelu: Otto Palojärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kansanmusiikkin festivaali Etno-Espa toteutuu elokuun alussa – järjestäjät rajaavat yleisömäärää
  2. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  3. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  4. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  5. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen
  6. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  7. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  8. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  9. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  10. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  11. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  12. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  13. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  14. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  15. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  2. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  3. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  4. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  5. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  6. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  7. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  8. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  9. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  10. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  11. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  12. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  13. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  14. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  15. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.