Liiga-kierroksella tänään poikkeuksellisen kovia lupauksia – katse näihin nimiin

Sport Content

Tänään jääkiekkoliigassa pelataan viisi ottelua, mutta otteluiden lopputuloksien lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota yksilöihin. Erityisesti nuoriin huippuyksilöihin, joita vilisee tänään jäällä useammassa ottelussa.

TPS–HPK-ottelussa nähdään vuonna 2001 syntynyt Kaapo Kakko, joka pelaa Palloseuran ykköskentässä Tomi Kallion ja Eric Perrinin rinnalla. Kakko on Suomi–kiekon suurimpia hyökkääjälupauksia.

Suomen suurimpia pakkilupauksia on taas Mikkelin Jukurien Mikko Kokkonen, joka on niin ikään syntynyt vuonna 2001. Kokkonen pakittelee tänään Jukurien ykkösparissa Pelicansia vastaan.

Jyväskylässä nähdään toinen suuri puolustajalupaus, kun JYP kohtaa Lukon. Isäntien ykkösparissa puolustaa nimittäin Anttoni Honka, joka onkin jo viilettänyt useammassa liigaottelussa tällä kaudella.

Honka on syntynyt vuonna 2000, mutta koska hän on loppuvuoden lapsia, on hän varattavissa NHL:ään vasta kesällä 2019. Edellä mainittu kolmikko onkin näillä näkymin suhteellisen varmasti ykköskierroksen varauksia.

Ja eivät illan liigakierroksen lupaavat yksilöt siihen lopu. Vasta varausikään tulevista pelaajista tositoimissa nähdään HIFK:n Niklas Nordgren, joka viilettää tänään IFK:n kakkosen laidalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläinen Joel järjestää yo-juhlat videopuhelulla – opiskeli lukion loppuun yksin Luxemburgissa
  2. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  3. Rakkaus omiin kotikulmiin roihuaa Helsingissä – kun korona hellittää, nämä 70 seuraa ponkaisevat heti pystyyn
  4. Helsinki Cup toteutuu heinäkuussa – joukkueiden määrää rajataan
  5. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  6. Sompasaari saa päiväkodin
  7. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  8. T24: Kaksi miljoonaa suomalaista etsii lomakohdetta tälle vuodelle – Viron on suosikkikohteiden kakkonen heti kotimaan matkailun jälkeen
  9. Oulunkylän ala-asteelle 23 miljoonan euron laajennus – päiväkoti samaan taloon
  10. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  11. Kesän liikuntakurssit alkavat – näin ilmoittaudut mukaan menoihin
  12. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  13. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  14. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  15. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  4. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  5. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  6. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  7. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  8. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  9. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  10. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  11. Asiallinen yläosa, villi paljassäärinen alaosasto – Etätyöasuilla hassuttelu jopa 16-kertaisti Prisman verkkokauppamyynnin
  12. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  13. Vuosaari saa lisää ravintoloita – tässä uusimmat tulokkaat
  14. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  15. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.