HIFK:n kapteeni harmitteli, kun KalPa mursi Nordiksen taian – "Siitä tuli sitten varma bogey"

Lennart Petrell Johanna Erjonsalo

Sport Content

Helsingin IFK:n kotivoittojen putki tuli keskiviikkona päätökseen ihan "virallisestikin", kun KalPa haki Helsingistä täyden pistepotin lukemin 3–2. HIFK oli hävinnyt jo Kaisaniemessä Kärpille, mutta KalPa-tappio oli ensimmäinen Helsingin jäähallissa sitten syyskuun lopun.

KalPa karkasi jo avauserässä 2–0-johtoon ja HIFK:n peli suistui raiteiltaan. HIFK:n kapteenin Lennart Petrellin mielestä kotijoukkue hävisi ottelun jo ensimmäiseen erään.

– Kaksi viimeistä erää oli jo ihan hyvää tekemistä. Harmittaa vähän se ensimmäinen erä. KalPa tuli todella kovaa päälle, eikä me pystytty siihen täysin vastaamaan. 0–2 taululle ja kyllä se vähän siihen meni se meidän peli tänään. Toki meillä oli omat paikkamme ja aina voi jossitella vaikka millä, mutta kyllä fakta on se, että me ei saatu ehjää 60-minuuttista, mitä ollaan nyt pitkään kotona saatu. Ensimmäinen erä maksoi meille voiton tänään, Petrell harmitteli ottelun jälkeen.

Petrell harmitteli etenkin joukkueen peli-ilmettä. Se oli keskiviikkona vain ajoittain sitä, mitä HIFK on viime kuukaudet kotihallissa esittänyt.

– Ei oltu alkuun ihan niin aktiviisia, mitä ollaan yleensä kotona oltu. Vaikea tietysti sanoa, mistä se juuri tänään johtui, mutta se näkyi heti pelissä. Hävittiin kamppailuita vähän siellä ja täällä. Meidän vahva hyökkäysalueen pelaaminen saatiin esiin vasta toisessa ja kolmannessa erässä, Petrell sanoi.

1–0-maali käänsi jo ottelua KalPalle ajassa 05.36. Petrell oli turhan näkyvässä roolissa Alexander Ruuttun iskemässä avausmaalissa.

– Olihan siinä toisaalta ensimmäisessä erässä alivoimalla sellainen birdie-putti golf-termein, mutta siitä tuli varma bogey. Kolisi heti omissa. Se jäi henkilökohtaisesti harmittamaan. Lipsahti vähän syöttö Nykoppille ohi ja sitten putosi vielä mailakin kädestä. Se oli sitten 5–3-tilanne omissa ja kolisi heti 1–0, Petrell harmitteli.

HIFK:lla olisi ollut hyvät saumat karata johtoon tästä golf-putista, mutta nyt kävi toisinpäin.

– Se olisi varmaan ollut sen erän kannaltakin aika tärkeä maali siinä alivoimalla, mutta ei auta, nyt se meni näin. Meillä on vielä yksi peli ennen joulutaukoa Raumalla ja sinne pitää saada täysi lataus. En yhtään epäile, etteikö me sitä myös saataisi, Petrell sanoi päättäväisenä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  2. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  3. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen
  4. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  5. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  8. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  9. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  10. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  11. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  12. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  13. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  14. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  15. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  2. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  3. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  4. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  7. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  8. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  9. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  10. Kuva: Viime talvena puretun Nosturin legendaarinen takahuone rakennettiin uusiksi Pasilaan – sisäänpääsyn hinta on "aika tyyris"
  11. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  12. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  13. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  14. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  15. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.