Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HIFK:n juhlapeli Akillesta vastaan peruuntui tältä päivältä yllättäen – "Onhan tämä aivan farssi"

Helsingissä Brahen kentällä ei tänään pystytä pelaamaan jääpallon HIFK:n 125-vuotispeliä Porvoon Akillesta vastaan. Kenttä ei ole pelattavassa kunnossa. Päätös pelin perumisesta tehtiin vain muutamia tunteja ennen ottelua lauantaina.

– Onhan tämä aivan farssi. Täällä on jo useita viikkoja ollut talvikeli ja olen tuolla Helsingissä liikkuessa nähnyt jopa luonnonjäitä. Ja tekojää ei ole pelattavassa kunnossa, Akilleen päävalmentaja Juha Laitinen huokaa.

– Halutaanko jääpallon kuolevan Helsingistä vai mistä tässä on kyse, Laitinen jatkaa.

Laitisen arvion mukaan peruuntumisen syynä on vasta perjantaina kentälle tehdyt viivojen maalaukset.

– Olin perjantai-iltana treenien jälkeen yhteydessä HIFK:n jääpallojaoston puheenjohtajaan Erik Hörhammariin. Eilen illalla piti tehdä ratkaisu jään suhteen, mutta päätöksenteko siirrettiin aamuun. Käsittääkseni sinne maalattiin linjat perjantaina ja sen päälle ei ehtinyt muodostua riittävästi jäätä.

HIFK:n juhlapeliä oli aiemmin jo aikaistettu alkavaksi kello 14, jotta HIFK:n kannattajat, Stadin Kingit, ehtivät jääpallomatsiin ennen jääkiekko-ottelua. Myös Porvoosta oli tulossa suuri joukko katsojia. Mukaan lukien Akilleen kannattajat Trömpperit, jotka olivat varanneet itselleen bussin.

Laitisen mukaan kyse on isommasta asiasta kuin vain yhdestä pelistä.

– Jäällä on aina ollut valtavasti yleisöluistelijoita. Tuntuu erikoiselta, että joulukuun puolivälissä ei pääse vielä tekojäällä luistelemaan näin talvisissa olosuhteissa. Näiden lasten ja nuorten puolesta harmittaa eniten.

Vielä ei ole tietoa, milloin HIFK-Akilles pelataan.