Hyökkääjä Eero Markkanen, 31, siirtyy HIFK:sta Oulunkylän Gnistaniin ensi kauden kattavalla sopimuksella.
– Oikein hyvät fiilikset. Tosi kiva päästä jengiin mukaan heti alusta. Olen kuullut seurasta ja sen toiminnasta paljon hyvää ja nyt, kun olen asettunut tänne Helsinkiin, niin Gnistan tuntui hyvältä vaihtoehdolta täällä, Markkanen sanoo tiedotteessa.
Gnistan pelaa jalkapallon miesten Ykkösessä. HIFK pelasi viime kaudella Veikkausliigaa, mutta putosi Ykköseen.
Päävalmentaja Joonas Rantanen sanoo, että Markkanen tuo Gnistaniin paljon pitkän uran tuomaa kokemusta.
– Eero on tehnyt pitkän uran ja pystyy varmasti auttamaan joukkuetta tästäkin näkökulmasta. Näemme, että hän tuo monipuolisuutta ja erilaista uhkaa erityisesti siihen, kuinka pystymme päättämään hyökkäyksiä. Kaiken kaikkiaan hyökkäyksestä löytyy nyt erilaisia profiileja, jotka täydentävät toisiaan.
Markkanen debytoi Veikkausliigassa kaudella 2012 kasvattajaseuransa JJK:n paidassa
Tuolloin parikymppinen Markkanen vietti kotimaisemissaan Jyväskylässä vielä kauden 2013, kunnes siirtyi ruotsalaisen suurseura AIK:n riveihin.
Markkanen viimeisteli debyyttikaudellaan Allsvenskanissa 6 maalia 14 ottelussa, joka poiki siirron Real Madridin organisaatioon Castilla reservijoukkueeseen. Markkasen valmentajana joukkueessa toimi Zinedine Zidane.
Markkanen palasi 2016 kaudelle Ruotsiin AIK:n riveihin tehden lopulta Ruotsin pääsarjassa yhteensä 17 maalia 61 ottelussa. Suomessa Markkanen on pelannut Veikkausliigaa 77 ottelua neljässä eri seurassa, Ykkösen tasolla Gnistan on Markkaselle ensimmäinen seura. Gnistaniin Markkanen siirtyy HIFK:sta, jossa hän pelasi viime kaudella 23 ottelua iskien pallon verkkoon kolmesti.