Puheenaihe

Kuvat: Työtön aviopari Vantaalta kahmi Subutex-tableteilla valtavan omaisuuden – rikoshyöty jopa 1 160 000 euroa

Itä-Uudenmaan poliisi on takavarikoinut vantaalaisen pariskunnan hallusta valtavan määrän Subutex-tabletteja. 

Poliisi

Itä-Uudenmaan poliisi on selvitellyt melkoista huumevyyhteä, jonka keskeltä on löytynyt huikean rikoshyödyn itselleen hankkinut vantaalainen pariskunta. 

Poliisi takavarikoi tähän tapaukseen liittyen joulukuun 2018 ja helmikuun 2019 välisenä aikana yhteensä noin 18 300 Subutex-tablettia, 249 500 euroa käteistä rahaa, noin 300 000 euron arvoisen kiinteistön sekä lisäksi muuta irtainta omaisuutta noin 60 000 euron arvosta. 

Takavarikoitu irtain omaisuus sisältää muun muassa kolme ajoneuvoa, peräkärryn ja matkaveneen. Takavarikoidun käteisen rahan epäillään olevan suoraan huumausaineiden myynnistä saatua rikoshyötyä. 

Muu omaisuus on takavarikoitu niin sanottuna laajennettuna rikoshyötynä. Takavarikoitujen Subutex -tablettien katukauppa-arvo on yhteensä noin 549 000 euroa.

Takavarikoidun omaisuuden yhteisarvo on noin 1 160 000 euroa.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisi takavarikoi joulukuun 2018 alussa Jakomäessä olleesta maastokätköstä 1 000 Subutex-tablettia. 

– Samaiseen maastokätköön toimitettiin myöhemmin vielä toisella kertaa 993 Subutex-tablettia, jotka poliisi takavarikoi niin ikään joulukuussa, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä.

Tutkinnan edetessä poliisi sai selville henkilön, jonka oli syytä epäillä toimittaneen nämä edellä mainitut 1 993 Subutex-tablettia maastokätköön. Epäilty oli Vantaalla asuva ulkomaalaistaustainen mies. 

Samassa asunnossa oli kirjoilla myös epäillyn aviopuoliso. Teosta epäilty mies otettiin kiinni Helsingin Katajanokan satamassa helmikuussa 2019 kun hän oli palaamassa Helsinkiin Ranskaan suuntautuneelta matkaltaan. 

Miehen kuljettamasta henkilöautosta takavarikoitiin yhteistyössä Tullin kanssa 15 477 Subutex-tablettia.

Vantaalaispariskunta kätki huumetablettien myynnistä saamiansa rahoja talonsa kattoeristeisiin. (Kuva: Poliisi)

Kiinnioton jälkeen avioparin asunnolle Vantaalle tehtiin kotietsintä. Kotietsinnällä pariskunnan asunnosta takavarikoitiin Subutex-tabletteja vielä 831 kappaletta. Asunnosta takavarikoitiin myös käteistä rahaa yhteensä 248 000 euroa.

– Asunnosta takavarikoitu käteinen raha ja Subutex-tabletit oli piilotettu kiinteistön välikatolle eristeiden sekaan, Jämsä jatkaa.

Asunto, josta takavarikot tehtiin, oli kiinniotetun miehen käteisellä vuonna 2017 ostama omakotitalo, jota oli peruskorjattu usealla kymmenellä tuhannella eurolla vuoden 2018 aikana.

– Miehelle ja hänen vaimolle oli kertynyt vuosien 2017 ja 2018 aikana huomattava määrä muutakin käteisellä ostettua omaisuutta huolimatta siitä, että molemmat olivat työttömiä ja vailla vakinaisia tuloja, Jämsä kertoo.

Tutkinnassa selvisi, että epäilty mies oli tehnyt autolla vuoden 2018 aikana useita lyhyitä matkoja Keski-Eurooppaan, lähinnä Belgian ja Ranskan alueelle. Osalla matkoista oli ollut mukana myös epäillyn vaimo. 

Tutkinnassa saatiin viitteitä siitä, että matkoja oli tehty myös vuonna 2017. Näistä matkoista ainakin osan epäillään olleen samanlaisia Subutex-tablettien hakumatkoja, kuin helmikuussa 2019 tehty matka oli.

Rikoskokonaisuudessa on ollut vangittuna neljä henkilöä, joista yksi on jo saanut kahden vuoden neljän kuukauden vankeustuomion yrittäessään hakea Subutex-tabletteja maastokätköstä joulukuussa. Yksi vangittuna ollut on vapautettu ja häntä ei ole enää syytä epäillä rikoksesta tässä kokonaisuudessa. 

Aviopari on edelleen vangittuna ja juttu on siirtynyt heidän osaltaan syyteharkintaan tällä viikolla. Rikosasia tullaan käsittelemään 2019 touko-kesäkuun vaihteessa Helsingin käräjäoikeudessa.

Poliisi takavarikoi pariskunnan hallusta käteistä rahaa satojentuhansien eurojen arvosta. (Kuva: Poliisi)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tulli takavarikoi 1 800 Subutex-huumelääketablettia – tabletit oli piilotettu olutlaatikoiden sisälle26.1.2019 10.25
Poliisille rikossyyte – koira nielaisi subutexia ja joutui lääkäriin23.1.2019 10.20
Kuvat: Tulli paljasti törkeän huumerikoksen – Subutex-tablettien arvo jopa 210 000 euroa8.10.2018 08.58
Subutex-tablettien takavarikot paisuvat Suomessa – näin paljon yksi tabletti maksaa nyt katukaupassa29.3.2017 09.07

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu