Korona on noin 1,5 vuoden aikana vaikuttanut monin tavoin yhteiskunnassamme. Mitä se on merkinnyt koulutukselle? Mitä voimme oppia korona-ajasta?
Ajatusteni taustalla on yli 20 vuoden työrupeama Opettaja-lehden toimittajana sekä nyt eläkkeellä ollessani kahden viime lukuvuoden kokemus koulutyöstä helsinkiläisessä peruskoulussa. Tässä alakoulussa on vuosiluokat 1–6, valmistava luokka ja erityisluokka.
Maaliskuussa 2020 oppilaitokset, peruskoulujen vuosiluokista 4–9 aina yliopistoihin asti, siirtyivät etäopetukseen. Peruskoulut palasivat lähiopetukseen pariksi viikoksi toukokuussa 2020 lukuvuoden loppuun asti.
Peruskoulun yläluokilla, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja korkeakouluissa oltiin paljolti etäopetuksessa päättyneenä lukuvuonna 2020–2021. Vapaassa sivistystyössä on etäopetus ollut valtavirtaa.
Meidän koko muu päätöksentekojärjestelmä voisi ottaa oppia kouluista, jotka saivat opetustyön toimimaan muihin aloihin verrattuna käsittämättömän lyhyillä valmistautumis- ja siirtymäajoilla.
Paluu ”normaaliin” on kouluissa jo monin paikoin tehty, koska koulut sopeutuvat yllättäviin muutoksiin todella nopeasti. Siitä kiitos kuuluu sitoutuneille opettajille, koulunkäynninohjaajille, koulupsykologeille, -kuraattoreille ja -terveydenhoitajille.
Monenlaisen tuen tarve on oppilailla pandemian jälkeen erittäin yleistä. Auttavia, tukevia aikuisia tarvitaan enemmän kuin koskaan ennen.
Pääministeri Sanna Marinin hallitus ansaitsee ison kiitoksen, kun opetus- ja kulttuuriministeriö on tukenut kouluja erityismäärärahalla kesällä 2020 ja 2021.
Opettajat ja muu henkilökunta pitää säästää hötteilyhankkeilta ja väkinäisiltä kehittämisprojekteilta.
Ensin on paikattava merkittävä oppimisvaje, keskityttävä oppimisen polulla perustyöhön ja viilattava etäopetuksen digikokemukset parhaaseen iskuun tulevaisuutta varten.
Matti Rutonen Sosionomi, toimittaja (eläkkeellä)