Virossa vietettiin äskettäin maan itsenäisyyspäivää. Helmikuun 24. on arvokas juhlapäivä, jonka kuvissa näkyvät kevättalven lisääntyvä valo ja ihmisten iloinen juhlamieli. Tänä vuonna juhlapäivässä tuntui Ukrainassa alkaneen Venäjän hyökkäyksestä laajalle säteilevä raskas paino.
Euroopassa on sota. Tulevaisuus on hämärän peitossa. Juuri nyt on vaikea kirjoittaa niin, että se olisi varmasti ajankohtaista ja merkittävää vielä viikon päästäkin.
Elokuussa 1991 olin 16-vuotias kouvolalaisen Kouvonrinteen lukion ensimmäisen luokan oppilas. Ostin paikallisesta kirjakaupasta oppikirjoja ja koulutarvikkeita tuhannella markalla. Summa tuntui suurelta, mutta mielenkiintoiseksi tuon investoinnin teki se, että juuri noina elokuun päivinä alettiin kirjoittaa historiaa ja maantiedettä uusiksi siinä laajuudessa, että oppikirjat vanhenivat hetkessä. Se teki opiskelusta järjettömän mielenkiintoista. Kerrasta toiseen totesimme, ettei oppikirja enää pitänyt paikkaansa ja tieto piti hankkia muualta. Saimme seurata suurta murrosta päivän uutisista ja raportoida siitä tunnilla.
Tämä Euroopan suuri murros saneli uravalintanikin. Jokin itäblokin ns. transitioyhteiskunnissa veti minua puoleensa. Päädyin Helsingin yliopistoon opiskelemaan viron kieltä ja kulttuuria. Olisin yhtä hyvin voinut valita pääaineekseni vaikka tšekin, puolan tai balttilaiset kielet, mutta arpa osui etelänaapuriin. Sillä tiellä olen edelleen. Olen toiminut kääntäjänä, välittänyt kulttuuria, tuottanut tapahtumia, tehnyt järjestötyötä, paiskinut Viroon liittyviä humanistin töitä pian 25 vuotta. Elinikäisesti opiskellut kohdemaani asiantuntijaksi.
Mikä tuossa suuressa murroksessa minua mahtoi niin kiehtoa? Tätä olen toisinaan pohtinut. Edelleen minulta nimittäin usein kysytään, miten ihmeessä päädyin valitsemaan pääaineekseni ja työurakseni juuri Viron. Yleensä kerron tuon edellä mainitun kokemuksen lukion alkamisesta ja oppikirjojen vanhentumisesta. Se oli kieltämättä iso kokemus.
Syvemmällä lienee kuitenkin se todellinen syy. Kolmekymmentä vuotta sitten tapahtuneen suuren murroksen ydin oli vapaus. Muuri murtui, esirippu väistyi, etupiirijako tuomittiin ja hävitettiin. Maailma muuttui aivan silmiemme edessä. Näimme, että maailmaa oli mahdollista muuttaa. Ja se muuttui paremmaksi. Oikeus voitti. Avoimuus voitti. Vapaus voitti. Ja juuri tällä tiellä olen edelleen.
Sanna-Leena Immanen
Tallinnan Suomen suurlähetystön lehdistöneuvos