Virossa kevät on edennyt vahvasti sinikeltaisissa väreissä. Yhä edelleen monien rakennusten edustoilla liputetaan Ukrainan lipulla, ja esimerkiksi televisiossa uutistenlukijat ja ajankohtaisohjelmien asiantuntijat esiintyjät sinikeltainen nauha rinnassaan. Illan pimetessä tulevat esiin julkisivujen Ukrainaa tukevat valaisut.
Aivan uuden mittaluokan kokemus Virossa on ollut sotaa pakenevien ukrainalaisten vastaanottaminen. Turvapaikanhakijoita on Virossa ollut suhteellisen vähän ennen Ukrainan sotaa, mutta nyt maahan on saapunut jo 35 000 pakolaista. Arviot saapuvien kokonaismäärästä liikkuvat tällä hetkellä 50 000:ssa. Nämä ovat tietysti valtavan suuria lukuja jo itsessään, mutta erityisesti 1,3 miljoonan asukkaan Virossa.
Täkäläiset ovat avanneet ukrainalaisille sekä kukkaronsa nyörit että kotiensa ovet mutta ennen kaikkea sydämensä. Sosiaalisen median tuttavapiireissä ja kaupunginosaryhmissä etsitään ja löydetään tulijoille arjen tarve-esineitä ja huonekaluja mutta yhtä hyvin asuntoja ja työpaikkoja. Tarjotaan kotimajoitusta ja asiointiapua. Talkoilla valmistetaan panssarivaunujen naamioverkkoja lähetettäväksi rintamalle. Erilaisia keräyksiä ja tempauksia Ukrainan hyväksi on jatkuvasti. Auttamishalu ja toimeliaisuus ovat olleet jotain ennennäkemätöntä – ja minäkin olen ehtinyt Viron asioita seurata jo kohta 30 vuotta.
Toisaalta täällä Virossa on esimerkiksi nyt havahduttu siihen, että väestönsuojia on vähän. Suomea pidetään esimerkillisenä varautujana, joka on ylläpitänyt väestönsuojia koko ajan ja pitkään kehittänyt huoltovarmuuttaan. Tänä keväänä siitä on tehty uutisjuttuja monissa maissa.
Elämme erikoista ja raastavaa aikaa. Eteemme piirtyy uhkia ja näemme, mitä meiltä kenties puuttuu, että olisimme paremmassa turvassa. Mutta huomaamme myös, mitä meillä tiukan paikan tullen on. Uskon, että virolaisilla on nyt vahva yhteinen kokemus mobilisoitumisesta Ukrainan ja ukrainalaisten tueksi. Sekä kansainvälisen turvallisuuspolitiikan kentillä että kotimaassa kansalaisyhteiskunnassa. Lähes jokainen on tehnyt jotain, pystynyt osallistumaan ja auttamaan sekä nähnyt, että työkaverit, tuttavat ja naapuritkin tekevät sen, minkä kykenevät. Yhtenäisyyden kokemus on arvokasta pääomaa.