Myllypuron leipäjonojen "äiti", Myllypuron Elintarvikeavun toiminnanjohtaja, Sinikka Backman, 73, sanoo tekevänsä nykyistä työtään niin pitkään kuin jonoja riittää, vaikka leipäjonoja ei hyvinvointivaltiossa pitäisi edes olla.
– Uutena ryhmänä ovat erityisesti työssäkäyvät köyhät. Mielelläni näkisin, että tilanne korjattaisiin, eikä kenenkään tarvitsisi tulla tällaiseen paikkaan.
– Se mikä kääntää eniten sydäntä ovat lapsiperheet ja erittäin iäkkäät.
Mieleen on jäänyt monta koskettavaa kohtaamista ja uusia sellaisia tulee jatkuvasti lisää. Erään kerran isoäiti saapui leipäjonoon alle kouluikäisten lastenlastensa kanssa. Backman antoi lapsille pulkan.
– Toinen lapsi sanoi toiselle, että voitsä tajuta, että me saatiin tämä! Jäin miettimään, että miten pienestä asiasta heille tuli niin suuri ilo, Backman muistelee.
Muutama vuosi sitten Myllypuron elintarvikeapu sai jaettavakseen kasan miesten uusia kenkiä.
– Kun kuuntelimme ihmisten tarinoita, miten jollain oli kengästä pohja irti tai ei talvikenkiä lainkaan, niin kyllä siinä kollegan kanssa itku tuli.
– Täällä kuulee paljon tarinoita, jotka koskettavat ja joita jää miettimään. Joskus työ on todella vaikeaakin, Backman toteaa.
Viime vuosina leipäjonot Myllypurossa ovat vain kasvaneet. Käyntikertoja viime vuoden aikana oli 272 000, kun vielä edellisvuonna vastaava luku oli 264 000. Jakopäivinä hävikkiruokaa on jonottamassa viidesti viikossa 1 600–1 900 ihmistä.
– Asuntopolitiikastahan tämä pitkälti johtuu. Jos palkka on 1 600 euroa kuukaudessa, niin ei sillä täällä elä.
Backman on ollut mukana kehittämässä Helsinkiin suunniteltua hävikkiruokaterminaalia ja pitää ajatusta hyvänä, vaikka se ei olekaan ratkaisu leipäjonoihin.
– Se on erittäin hyvä ajatus varsinkin, jos hävikkiruokaa riittää.
Hävikkiruoan vähentämiseen kannustavan keskustelun myötä kauppojen jakaman ruoan määrä on viime vuosina vähentynyt erityisesti lihatuotteiden osalta. Maitoa, leipää, hedelmiä ja vihanneksia yhä jonottajille riittää.
Backman on itsekin kokenut omassa elämässään kovia. Miten kahden oman lapsen kuolema sekä lapsuudenperheen että oman avioliiton kautta koettu alkoholismi ja burnout ovat vaikuttaneet siihen, mitä työtä tällä hetkellä tekee?
– Ainakin ne kokemukset ovat auttaneet tässä. Oppii paremmin ymmärtämään erilaisessa tilanteessa olevia ihmisiä.
Backman sanoo, ettei pidä tekemäänsä työtä työnä, vaikka on saanut Myllypuron Elintarvikeavusta ja sen toiminnanjohtajan pestistä "pientä korvausta" vuodesta 2014 lähtien.
– Tämä on minulle enemmän harrastus, joka imee mukaansa. Täällä sitä rinnalla kulkijaa tarvitaan.
Alkujaan toimintaa pyöritettiin Herttoniemen seurakunnan alla.
Työ vaatii ajoittain pitkiä työpäiviä. Entä onko uusi loppuun palaminen käynyt koskaan mielessä?
– Ei ole käynyt, kun se on jo kerran tapahtunut. Itseään on oppinut kuuntelemaan. Mutta jos jostain asiasta tykkää, niin eihän se tunnu missään.
Nykyisin tehtäviin Backman ajautui kuin johdatuksesta 1990-luvun lopussa.
– Lähdimme yhden kollegan kanssa kerran tänne ja kysyin, että tarvitaanko täällä työväkeä. Sille tielle jäin. Asuin siihen aikana Korsossa ja pyöräilin Myllypuroon. Alkukesästä pyöräily kävi aina vähän henkeen, mutta loppukesästä meni jo hyvin, nainen naurahtaa.