Kallio kätkee salaisuuden aivan tasavallan presidentin naapurissa Meilahdessa – tänne tulevat vainajat 75 vuoden takaa

Jylhä kallio Helsingin Meilahdessa, aivan Mäntyniemen naapurissa.

Kesällä luolien ovia ei huomaa lehvästön takaa. Syksyn tullen graffitit paljastavat ne. Portti on ilman aitaa. Näkyy vanhoja valokytkimiä. Rinteessä on pylväs ja patinoitunut laatta. Laatoissa päivämäärät 3.12.1939 ja 27.3.1940.

Ne kertovat ajasta, jolloin Eduskunta lähti Kauhajoelle, sodanjohto Mikkeliin ja hallitus Suomen Pankin holveihin.

Puolustusministeriö sen sijaan vetäytyi tähän kallioon. Suomi taisteli olemassaolostaan talvisodassa.

Lenkkeilijät juoksevat kaukaa ohi. Seurasaareen menevän ”turistilinja” 24:n pysäkin nimi on Ruutikellarit. Harva jää tässä pois, siellä viereinen Maila Talvion puisto ja Laila Pullisen veistämä Itämeren tytär -patsas eivät ole pääkaupungin vetävimpiä nähtävyyksiä.

Lähin naapuri on tasavallan presidentti Sauli Niinistö perheineen.

Joku vanhempi helsinkiläinen muistelee, että kallioluolat toimivat joskus Tilkan sotilassairaalan, Töölössä sijainneen Autokomppanian ja Pääesikunnan varastoina. Kun Tilkan luolaan vietiin sairaalan romuja, siellä saattoi olla puolisääreen vettä.

Nyt luolia vuokraa Senaatti-kiinteistöt. Yksi vuokralainen on Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys. Sen asiamies Markku Kiikka avaa oven menneeseen.

Talvisotaa seurannut jatkosota (1941–44) ei ole vieläkään loppunut luolassa numero 1. Se on paikka, jonka kautta palaavat viimeiset sotavainajat kotimaan multiin.

Tällä viikolla täältä lähti taas kolme.

Sotamies, sonkajärveläinen muurari ja kahden lapsen isä Kalle Eskelinen vietiin Iisalmen Sankarniemeen, johon hänet oli siunattu kentälle jääneenä. Tyhjällä haudalla ja Kansallisarkiston Suomen sodissa kaatuneet -tietokannassa lukee Eskelisen kohdalla Impilahti Uomaa, jossa hänen oli arveltu kaatuneen 9.7.1944. Merkintä menee nyt uusiksi. Eskelinen löydettiin Pitkärannan Lavajärveltä.

Kahta päivää myöhemmin kuollut neljän lapsen isä, sotamies, maanviljelijä Heikki Kuronen matkaa puolestaan Enoon. Hän katosi Äyräpään Vuosalmen rajuissa taisteluissa.

Kolmas kaatunut on Väinö Fridolf Oinonen, joka koki kohtalonsa Tuuloksessa hyökkäysvaiheen aikana 25.7.1941. Hänkin oli maanviljelijä ja arvoltaan sotamies – 22-vuotias poikamies Puumalasta.

Kolmikko on osa saattoa, joka ei lopu vuosiin. Sodan jäljiltä kateissa on vielä tuhansia.

Viime kesänä löydetyt vainajat odottavat vielä täällä Meilahden luolassa pääsyä dna-testiin lähellä sijaitsevan THL:n tiloihin. Arkuista on poistettu Venäjän tullin plommit. Jokaisen arkun päälle on Viipurissa asetettu Pietari-Paavalin luterilaisen kirkon työntekijän solmima sinivalkoinen punos.

Naisia ei joukosta ole vielä tunnistettu, mutta myös lottia jäi kentälle.

Samassa luolassa on nyt myös Hangon rintamalta löydettyjä neuvostosotilaita, joista Venäjän suurlähetystö alkoi kiinnostua joitakin vuosia sitten.

Lisäksi on niitä suomalaisia, joita ei koskaan pystytä tunnistamaan. Heidät viedään Lappeenrannan sankarihautaan. Seuraava suuri siunaustilaisuus on vuonna 2021.

Mutta palataan vuoteen 1939, jolloin puolustusministeriö valtasi luolat. Ministeriön piti lähteä evakkoon Korkeavuorenkatu 21:stä ”Ohranan talosta”. (Lue lisää Ohranan talosta täältä) Neuvostoliitto pommitti pääkaupunkia ankarasti heti sodan sytyttyä.

Virkamiehet ja sotilaat majoittuivat alueen huviloihin ja ensimmäisen maailmansodan aikaisiin varastoluoliin. Museoviraston tietojen mukaan ne oli rakennettu noin 1914–1918 osana valmistautumista keisarillisen Saksan maihinnousuun.

Viisi kallioon suoraan louhittua luolaa, jotka on varustettu eteisillä, ovat kooltaan ison kaksion tai kolmion luokkaa: 53–73 neliötä. Tällaisia on muuallakin. Esimerkiksi Koskelan kaupunginosassa ne toimivat Helsingin suurpommitusten aikana ilmatorjunnan ammusvarastoina.

Luolien lisäksi puolustusministeriön käyttöön otettiin monet Meilahden huvilat ja erillinen lottakanttiini.

Puolustusministeri Juho Niukkanen (1888–1954) piti majaansa lähimmässä huvilassa, vain parin sadan metrin päässä luolastosta. Siellä pidettiin myös ministerilounaita ja kosteita istuntoja.

TietokirjailijaTimo Mikkilän kirjoittama elämäkerta tietää kertoa, kuinka Niukkanen ilmahälytyksen tullessa kompuroi juopuneena suojaan ministeriön virkamiesten kauhistellessa häntä. Mutta viskipullo! Se sentään pysyi ehjänä.

Niukkanen patsasteli Meilahdessa suojeluskuntavääpelin asussa. Hän oli omasta mielestään maan paras puolustuspolitiikan asiantuntija. Jälkeenpäin on vain voitu ihmetellä, miten mies pätevöityi tehtävään kansakoulu- ja veistokoulupohjalta vain viljelemällä maata sekä pyörittämällä sahaa ja tiilitehdasta. Itsetuntoa ja itsepäisyyttä oli liikaakin.

Maalaisliitolainen Niukkanen oli vuosikymmenet oman puolueensa voimamies. Hän vastusti talvisodan rauhaa, vaikka ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim sitä vaati joukkojen ollessa romahtamispisteessä.

Niukkanen oli kotoisin Kannaksen Kirvusta. Saatuaan tietoonsa rauhan ehdot ja rajat hän erosi ministerin tehtävästä päivää ennen välirauhaa ja järjesteli omaisuuksiensa siirron ja myynnin.

Niukkanen vältti valtakunnanoikeuden tuomion todisteiden puutteessa, mutta tuhosi poliittisen uransa muualla kuin Maalaisliitossa. Puolueessa hän jatkoi mahtimiehenä, kunnes uusi sukupolvi Urho Kekkonen, Johannes Virolainen ja myös Veikko Vennamo astui esiin.

Talvisodan aikana liikemies Niukkanen ehti ostaa myös kolme maatilaa: kaksi Länsi-Suomesta ja yhden Tuusulasta, josta oli tuleva hänen uusi kotinsa.

Puolustusministerinä Niukkanen kuitenkin asui Meilahden luolia vastapäätä kirjailija Maila Talvion ja hänen miehensä professori J.J. Mikkolan taiteilijakodissa. Niukkanen nukkui yläkerrassa Mikkolan vuoteessa.

Taiteilijakodilla on omaperäinen historia. Laaksola-niminen villa oli ennen sotia kansallis- ja myös saksalaismielisten kokoontumispaikka. Lisäksi se toimi satakuntalaisten opiskelijoiden kohtaamispaikkana.

Vuonna 1954 kaikki tontilla olleet rakennukset kuitenkin purettiin Talvion vaatimuksesta, koska kaupunki ei suostunut perustamaan hänelle kirjailijamuseota. Tilalla olleet viljelykset ja puutarhat sekä koristeistutukset jäivät hunningolle.

Talvio oli kuollut 1951. Niukkanen kuoli 1954. Niukkanen sai nimensä graniittipaasiin kallioluolien edessä ja vaatimattoman tienpätkän kylttiin Tuusulassa. Talviolle nimettiin puisto, jossa nurmi aaltoilee Itämeren tyttären ympärillä. Puisto rakennettiin samaan aikaan kuin tasavallan presidentin virka-asunto Mäntyniemi 1993.