Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Etelä-Suomessa nyt suuri riski sairastua myyräkuumeeseen – täsmälääkettä ei ole olemassa

Luonnonvarakeskuksen seurantojen mukaan myyriä on tällä hetkellä runsaasti Itä-Suomessa, suurimmassa osassa Etelä-Suomea sekä ylimmässä Lapissa.

Suuret myyräkannat lisäävät myös riskiä sairastua myyräkuumeeseen.

Riski on suuri etenkin marraskuusta tammikuulle, jolloin metsämyyrät hakeutuvat ihmisasutuksiin, muistuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tiedotteessaan.

Myyräkuumetta aiheuttava Puumala-virus tarttuu THL:n mukaan ihmisiin hengitysteitse metsämyyrien eritteiden saastuttaman pölyn välityksellä.

Tartuntamahdollisuus on suurin ulkorakennuksissa, joihin metsämyyrillä on pääsy. Myyräkuumeeseen ei ole täsmälääkettä tai rokotetta, joten tautia hoidetaan oireiden mukaan.

Myyräkuume voi aiheuttaa kuumeen lisäksi monimuotoisia keskushermosto-oireita ja alkuvaiheessa johtaa virtsanerityksen vähentymiseen. Väliaikaiseen keinomunuais- eli dialyysihoitoon joutuu noin 1–5 prosenttia potilaista.

Paras tapa suojautua tartunnalta on välttää kosketusta metsämyyrien eritteisiin.

– Myyräkuumeelta voi suojautua myös käyttämällä henkilökohtaisia suojaimia. Myyrien jätöksiä siivotessa kannattaa välttää pölyn nostattamista esimerkiksi käyttämällä kosteaa rättiä”, sanoo THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane

THL:n tartuntatautirekisterin mukaan Suomessa on myyräkuumetapauksia noin 1 500 vuodessa. Tänä vuonna tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu yhteensä noin 760 tapausta.

Se paljonko ja missä päin Suomea tartuntoja todetaan, vaihtelee metsämyyrien määrän mukaan.