Etäopetus jatkuu näillä näkymin kevään loppuun – Ministeri Andersson: Koulujen on tunnistettava ongelmatilanteet, tarvittaessa yhteys lastensuojeluun

Klaus Nurmi

Etäopetus kouluissa jatkuu ainakin toukokuun 13. päivään asti.

– Lähiopetukseen ei välttämättä ole mahdollista palata enää tämän kevätlukukauden aikana, sanoi opetusministeri Li Andersson (vas) hallituksen tiedotustilaisuudessa torstaina aamupäivällä.

Poikkeusjärjestelyistä huolimatta opetuksen jatkuminen on tärkeää, Andersson painotti.

Etäopetus koskee neljäsluokkalaisia ja sitä ylempiä luokkia. Hallitus on linjannut, että 1–3 -luokkalaisten lisäksi lähiopetukseen oikeutettuja ovat erityisen tuen oppilaiden lisäksi myös perusopetukseen valmistavan opetuksen oppilaat. Tämä koskee maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria, joilla ei ole riittävää suomen tai ruotsin kielitaitoa perusopetukseen osallistumiseen.

Valmistavan opetuksen oppilaita on koko maassa noin 3 000.

Yhtäkään lasta ja nuorta ei saa jättää yksin, totesi Andersson.

– Ongelmatilanteiden tunnistaminen on tärkeää. Mikäli etäopetuksessa oppilaaseen ei saada yhteyttä, se vertautuu siihen, että hän ei tulisi lainkaan kouluun.

Tällaisessa tapauksessa koulun on otettava yhteyttä oppilaan huoltajaan. Oppilaan perhe voi myös saada tukea kunnan sosiaalityöntekijöiltä.

– Jos vankempia tukitoimia tarvitaan, voidaan konsultoida myös lastensuojelua, Andersson sanoi.

Myös toisen asteen kevään valmistujaisjuhlat ovat Anderssonin mukaan herättäneet huolta.

– Juhlien päivämäärä ei kuulu ministeriön toimivaltaan, mutta tarkoitus on kuitenkin löytää yhteinen päivä kaikille.

Andersson katsoo myös, että mikäli ammatillisessa koulutuksessa ei kyetä järjestämään näyttöjä kaikille, etusija tulisi antaa niille opiskelijoille, jotka ovat valmistumassa ammattiin tänä keväänä.

Korkeakouluissa siirtyminen etäopiskeluun verkon kautta on onnistunut hyvin, kiitteli tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk) tiedotustilaisuudessa.

Korkeakoulut tekivät nopeita muutoksia opetusjärjestelmiinsä. Kaikkea ei kuitenkaan voi tehdä etänä, kuten erikoistiloja vaativia laboratoriotöitä ja simulaatioita. Näiden osalta harjoittelu peruuntuu tai siirtyy.

Poikkeusolot ja koronaepidemia voivat pidentää opiskeluaikoja ja Kososen mukaan tämä huomioidaan opintotuessa. Tarkoitus on myös välttää turhia selvityspyyntöjä.

– Opiskelijan ei tarvitse murehtia opintotuen loppumista koronan takia, hän vakuutti.

Juuri päättyneessä yhteishaussa oli ennätysmäärä hakijoita korkeakouluihin, noin 150 000.

Kososen mukaan tarkoituksena on, että ensi syksynä aloittaa 46 600 uutta korkeakouluopiskelijaa, joista yli puolet valitaan toisen asteen todistusvalinnan perusteella.

Pääsykokeet pidetään toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa. Mahdollisista muutoksista korkeakoulujen on ilmoitettava huhtikuun puoliväliin mennessä.

Vaikka päiväkodit ovat auki ja kouluissa annetaan lähiopetusta kolmosluokalle asti, viranomaiset suosittelevat vanhempia pitämään pienet lapset kotona koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.

Jotkut työnantajat ovat kehottaneet vanhempia kirjaamaan ylös tunnit, jotka menevät lasten opastamiseen etäkoulussa.

– Olemme kaikki uuden tilanteen edessä ja toivon myös työnantajilta joustoa ja armollisuutta, opetusministeri Andersson sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  2. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  3. Uimaan pääsee pian Malmilla – Näin muutkin uimahallit avaavat ovensa
  4. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  5. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  6. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  7. T24: Kuriiri-elokuva on tosipohjainen tarina Suomen ja Viron välillä mustan pörssin kauppiaan toimineesta suomalaissiivoojasta
  8. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  9. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  10. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  11. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  12. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  13. Suosittu leikkipuisto uusitaan Herttoniemessä – kahluualtaan tilalle vesileikkipaikka, pelaamiseen oma areena
  14. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  15. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  2. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  3. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  4. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  5. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  6. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  7. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  8. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  9. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  10. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  11. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  12. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  13. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  14. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  15. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.