Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaapeli on tyhjä ja täysi samaan aikaan – tapahtuma-ala ui syvällä

Kaapelitehdas on kummallisessa tilanteessa. Se on samaan aikaan sekä tyhjä että täysi.

Esimerkiksi 3.-4. huhtikuuta pidettäväksi aiottu Helsinki Beer Festival on siirretty. Mutta mihin? Hamaan tulevaisuuteen?

HBF:n pitäaikainen messuisäntä Markku Korhonen kertoo, että uutta ajankohtaa ei ole näköpiirissä Merikaapelihallista. Siksi tilaisuus pidetään ehkä kesemmällä ja ehkä ulkona.

Tiukan tilanteen vahvistaa myös Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Kai Huotari Nyt koronarajoitusten aikaan on tyhjää. Yleensä eloisa Merikaapelihalli on suorastaan aavemainen.

– Muuten on tupaten täyttä, koska tilat on varattu yleensä vuosi tai puolitoista vuotta etukäteen.

Hän ei osaa sanoa, pystytäänkö tapahtumien ruuhkaa purkamaan, koska kukaan ei vielä tiedä, mitä tapahtuu 31. toukokuuta jälkeen.

Kaapelitehdas on läpileikkaus kulttuurielämästä, Suomen suurin sellainen: 56 000 neliötä tiloja.

– Museot sulkivat ovensa. Harrastustoiminta on loppunut. Ravintola jatkaa supistetuin aukioloin. Toimisto- ja työhuonetilat pysyvät käytössä. MUU Galleria on suljettu. Käytävillä olevia näyttelyitä ei pureta, mutta uusien avajaisia ei voi pitää – ripustaa kylläkin, Huotari kertoo.

Juuri nyt on peruttu muun muassa tanssiteatteri Hurja Ruuthin Poika ja varis -esitykset.

Merikaapelihallin perutuista suurista tilaisuuksista ei Huotarin mukaan peritä vuokraa. Kaapeli ei ole aloittanut oman väen yt-neuvotteluja. Tuloista suurin osa tulee pitkäaikaisilta vuokralaisilta.

Kaupungin omistamalle yhtiölle kuuluvat nykyään myös Suvilahti ja Nilsiänkatu 10:ssä Orionin vanha toimitalo. Jälkimmäisessä on kulttuuri- ja taidealan yrittäjiä – ei varsinaisia tapahtumatiloja. Sen sijaan Suvilahdesta on peruttu useita suuria kulttuuritilaisuuksia ja kirppiksiä. Sielläkin työpaikkavuokralaiset, kuten Baltia-keskus, jatkavat ennallaan.

Korhonen muistuttaa, että korona aiheuttaa laajoja ongelmia, jotka kertautuvat monille tahoille:

– Tapahtumajärjestäjien itsensä lisäksi esimerkiksi ääni- ja valolaitteiden vuokraajille sekä catering-toimijoille. Koko tapahtuma-alalle.

– Etätyöläisetsaavat palkkansa, mutta keikkatyöläiset ovat aika heikoilla. Jengin rahat loppuu ja sitten ollaan kusessa.

– Kyllä se syvästi vaikuttaa meidän alalle, Korhonen huokaa, mutta on jo valmistautumassa kesäterassin rakentamiseen.