Vallisaaressa on tulevana kesänä mahdollisuus nähdä ja kokea nykytaidetta ainutlaatuisella tavalla. Ensimmäinen Helsinki Biennaali avautuu yleisölle 12. kesäkuuta ja kantaa nimeä Sama meri Biennaali esittelee 40 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää. Teoksista 75 prosenttia on täysin uusia ja ennennäkemättömiä.
Kokonaisuuteen kuuluu niin kuva- ja äänitaidetta kuin installaatioita, videoita, elokuvia ja performansseja. Osa teoksista sijoittuu mantereelle, eri puolille Helsinkiä ja HAM Tennispalatsiin.
– Kulttuuri ja taide ovat aina olleet keskeinen osa Helsingin tarinaa. Helsinki Biennaali tulee paitsi kommentoimaan taiteen kautta globaaleja kysymyksiä myös avaamaan saariston ja merellisten paikkojen merkityksen maailman kehityksessä tavalla, joka koskettaa laajasti ja henkilökohtaisesti, kertoo tiedotteessa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori
Biennaalin pääkuraattorit Pirkko Siitari ja Taru Tappola halusivat, että teokset asettuvat vuoropuheluun saaren kanssa.
– Olemme valinneet biennaaliin keskenään hyvin erilaisia taiteilijoita, jotka kaikki toimivat kansainvälisessä kontekstissa. He ovat kiinnostuneita erilaisista aiheista taiteessaan. He osaavat työskennellä paikkasidonnaisesti, ja heillä on kyky nähdä paikasta kumpuavia aiheita ja jalostaa ne teokseksi. Teosten tekniset toteutukset kestävät Vallisaaren olosuhteet. Valmiit ja mantereella sijaitsevat teokset on valittu Vallisaaresta nousevien teemojen pohjalta, Siitari ja Tappola sanovat.
Jaakko Niemelän kuusimetrinen rakennustelineistä koostuva installaatio Laituri 6 nähdään jo mantereelta päin Vallisaareen päin saapuessa. Teos näyttää konkreettisesti punaisella laiturilla korkeuden, jonne merenpinta nousisi, mikäli Grönlannin pohjoinen jääpeite sulaisi kokonaan.
Vallisaari Lighthouse puolestaan on Tadashi Kawamatan saareen luoma majakka, joka rakentuu muun muassa saaresta kerätystä puurojusta. Teos kasvaa ulos bunkkerimaisen hissirakennuksen katosta, ja sen kuvitteelliset juuret tunkeutuvat maan uumeniin. Taiteilija inspiroitui erityisesti Vallisaaren maanalaisesta tunneliverkostosta sekä siitä, että saari on nykyään asumaton.
Inga Melderen Repeating Pattern kertoo lapsuudesta suljetussa Vallisaaressa 1950-70-luvuilla. Installaatio jakautuu Luotsitalossa kahteen asuntoon. Ensimmäisessä sukelletaan uimakoulumuistoihin, toisessa palataan jäljittämään salaista luolaa. Meldere taltioi entisten asukkaiden lapsuustarinoita maalauksina huoneisiin.
Graffititaiteilija EGSin teos Eilisen ja huomisen saaristo levittäytyy eri puolille Helsinkiä. Se koostuu kahdeksasta kadonneisiin tai mahdollisiin tulevaisuuden saariin viittaavasta veistoksesta. Viisi veistosta sijaitsee paikoilla, joilta on kadonnut veden ympäröimä saari kaupungin rakentamisen myötä. Teoksella EGS käsittelee ihmistoiminnasta aiheutuvaa osittain peruuttamatonta maiseman muuttumista.
Helsinki Biennaalin taideteokset sijoittuvat eri puolille saarta vanhan tykkitien varrelle. Reitin pituus on noin kolme kilometriä, ja se on helppokulkuista soratietä.
Saaresta löytyy useita kahviloita. Vallisaareen kulkee reittiliikenne Kauppatorilta ja Hakaniemestä. Helsinki Biennaali on kävijöille maksuton, kävijät maksavat lauttalipun. Saareen voi tulla myös omalla veneellä.