Martoilta listaus koronavirukseen varautumiseen – "Nämä pitäisi olla kotona jokaista yhtä aikuista kohti"

Jukka Hämäläinen

Aina kun suomalaisella menee sormi suuhun ruokaan tai siivoukseen liittyvissä asioissa, olemme tottuneet luottamaan Marttojen neuvoihin. Niitä martat antavat nyt koronaepidemiankin varalle.

Martat muistuttavat, että kotona pitäisi olla kotivaraksi kutsuttu varasto ruokaa ja juomaa poikkeuspäivien varalle. Kotivaran pitäisi riittää vähintään kolmeksi päiväksi.

– Mutta sairausaika voi kestää pitempäänkin. Kotivaran ohjeilla voi elintarvikkeita hankkia useammaksikin päiväksi, järjestö opastaa tiedotteessaan.

– Kotivaraksi kannattaa varata vain sellaisia ruokia, joita tulee normaalistikin käytettyä. Näin ruokien kierto sujuu eivätkä elintarvikkeet pääse vanhentumaan ja syntymään hävikkiä. Myös läheisten kotivara kannattaa tarkistaa.

Lue myös:Kauppakeskusjohtaja näkee tilanteen huolestuttavana, ruokakaupoissa täysi hulina – Citymarket-kauppias: "Kukaan ei voi tässä tilanteessa sanoa, että hyötyy jotenkin"

Hyvin säilyviä elintarvikkeita ovat muun muassa näkkileipä, pähkinät, siemenet, kuivatut hedelmät, mehut, mehukeitot, murot, myslit, kala-, liha-, ja papusäilykkeet, pastat, linssit. Hankinnoissa on muistettava myös lastenruuat ja lemmikin ruuat.

Esimerkki yhden aikuisen kolmen päivän kotivarasta (noin 2300 kaloria päivää kohti) on:

vettä, juomia 6 l

vihanneksia ja juureksia 600 g

hedelmiä ja marjoja 400 g

perunaa 200 g

pastaa tai viljalisäkettä 200 g

leipää ja viljatuotteita 550 g

maitoa, piimää, jogurttia ja viiliä tai vastaavia kasvivalmisteita 1 l

juustoa 60 g

kalaa, munaa, lihaa, kasviproteiinia 400 g

öljyä/rasvoja 150 g

kuivattuja hedelmiä 100 g

pähkinöitä/siemeniä 90 g

makeisia/suklaata 100 g

sokeria, hunajaa 100 g

Katso tarkemmat ohjeistukset Marttojen kotivara-sivuilta

Sen lisäksi että jokainen huolehtii omasta hygieniastaan, Marttojen mukaan riittää terveenä ollessa normaali, huolellinen ylläpitosiivous.

– Imuroidaan, pyyhitään pinnat, pestään vessat ja lopuksi 60-asteessa siivousvälineet.

Mutta jos kotona on sairastunut, kannattaa olla huolellisempi ja pyyhkiä usein kosketeltavia pintoja, kuten ovenkahvat, käsinojat, pöytäpinnat, valokatkaisijat ja vesihanat) heikosti emäksisellä puhdistusaineella. Vessa on hyvä pestä usein.

– Sairauden mukaan joskus voi olla tarpeen käyttää myös desinfioimisainetta. Suojaa kädet siivouskäsineillä ja pese ja kuivaa ne lopuksi tai käytä kertakäyttökäsineitä.

Kertakäyttösiivousliinoihinkin voi turvautua. Siivouspyyhkeellä ja puhdistusaineella kannattaa puhdistaa välineet ja imuri, joita et voi pestä koneessa. Siivouksen jälkeen pitää pestä ja mielellään myös rasvata kädet huolella.

– Kaikilla kannattaa olla omat käsipyyhkeet, ja kun joku sairastaa, ne kannattaa vaihtaa päivittäin. Lakanat ja tyynyliinat on hyvä myös vaihtaa silloin ainakin kerran viikossa. Pese pyyhkeet, vuodevaatteet ja siivousliinat 60 asteessa.

Marttaliitto on 1899 perustettu, kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö. Martat toimivat sen puolesta, että kaikilla ja kaikenlaisissa kodeissa olisi hyvä olla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne
  2. Synnyttäjien tukihenkilöiden rajoituksia puretaan asteittain – keisarileikkaukseen ei silti vielä pääse mukaan
  3. Psykoosilääkkeiden käyttö lisääntynyt roimasti lapsilla ja nuorilla – haittavaikutuksina painon nousua ja uneliaisuutta
  4. Helsinkiläinen Joel järjestää yo-juhlat videopuhelulla – opiskeli lukion loppuun yksin Luxemburgissa
  5. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  6. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  7. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  8. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  9. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  10. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  11. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  12. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  13. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  14. T24: Suomalaiset voivat taas matkustaa Viroon kesäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen
  15. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  2. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  3. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  4. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  5. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  6. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  7. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  8. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  9. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  10. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  11. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  12. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  13. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  14. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  15. Asiallinen yläosa, villi paljassäärinen alaosasto – Etätyöasuilla hassuttelu jopa 16-kertaisti Prisman verkkokauppamyynnin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.