Helsinki penää valtiolta kantaa kesän suurtapahtumiin – liipaisimella reilun 100 miljoonan euron liikevaihto

Helsingin kaupunki ajaa kansallista linjausta kesän suurtapahtumien järjestämiseen. Tapahtumajärjestäjien tilannetta selkiyttääkseen kaupunki pyytää valtioneuvostoa tekemään asiasta linjauksen mahdollisimman pian.

Pelkästään Helsinkiin oli suunniteltu kesäksi kolmisenkymmentä yli 5 000 hengen tapahtumaa.

– Valtioneuvoston tämänhetkiset linjaukset ulottuvat 13. toukokuuta asti. Jotta asiakkaat, esiintyjät ja tapahtumien tuottajat sekä alihankkijat ja kumppanit saavat työrauhan, on tärkeää kyetä tekemään linjaus elokuun loppuun asti, kaupungin tiedotteessa todetaan.

Helsingillä on tartuntatautilain perusteella mahdollisuus tehdä päätös myös itsenäisesti, mutta kaupunki on kriisin alusta alkaen seurannut valtioneuvoston linjauksia.

Tapahtumien talousvaikutukset Helsingissä ovat merkittäviä. Vuonna 2017 tehtiin arvio seitsemän suurimman kesätapahtuman, Helsinki-päivän, Helsinki Priden, Tuska Festivalin, Flow Festivalin, Helsinki Cupin ja Rock the Beach -konsertin talousvaikutuksista, jotka olivat noin 50 miljoonaa euroa.

Tämän pohjalta arvioidaan, että Helsingin kesäkauden kaikkien suurten yleisötapahtumien talousvaikutus ylittää 100 miljoonan euron rajan. Lisäksi Olympiastadionin remontin valmistuminen ja siellä järjestettävät konsertit voivat nostaa vaikutusta kymmenillä miljoonilla.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut