Vain neljäsosa suomalaisista hyväksyy ajatuksen, että Suomen pitäisi olla muun Euroopan unionin rinnalla tukemassa koronaepidemiasta eniten kärsineitä EU-maita.
Niukka enemmistö eli 52 prosenttia sen sijaan suhtautuu unionin suunnittelemiin uusiin tukiin kielteisesti.
Luvut ilmenevät Uutissuomalaisen USU-gallupista. Sen tiedot kerättiin 16.–18. kesäkuuta, jolloin Suomessa käytiin vilkasta keskustelua EU-komission esittämästä 750 miljardin euron avustus- ja lainapaketista.
Poliittisen talouden tutkija Antti Ronkaisen mukaan tulokset ovat jatkumoa pohjoisissa EU-maissa pitkään hallinneille näkemyksille, joissa vastustetaan tulonsiirtoja pohjoisesta etelään ja lännestä itään.
– Mielenkiintoisinta on, että vastustus on näin selkeää melkein kaikissa ikäryhmissä. Jopa nuorissa on enemmän vastustajia kuin kannattajia, vaikka nuoret ovat nuorisobarometrin kyselyn mukaan erittäin EU-myönteisiä ja kannattavat päätöksenteon siirtämistä EU:lle, Ronkainen sanoo Uutissuomalaiselle.
Voimakkaimmin tukia vastustavat odotetusti perussuomalaisten kannattajat. Varauksellisuutta on myös kokoomuksen ja SDP:n kannattajissa.
EU-maiden johtajien on määrä päättää avustus- ja lainapaketista heinäkuun puolivälin paikkeilla.
Suomi voi alustavan arvion mukaan saada paketista 3,5 miljardia euroa, mutta joutuisi kuitenkin lopulta merkittäväksi nettomaksajaksi. Suomi onkin esittänyt muun muassa, että avustusten osuutta karsitaan.