Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 20. elokuuta antama ohjeistus siitä, että oireinen lapsi tulee viedä koronatestiin, jos hänellä on uusi hengitystieinfektio tai on syytä epäillä korona-altistumista, johti nopeasti siihen, että esimerkiksi Husin koronatestauspaikat täyttyivät pienistä lapsista, kerrottiin Husin tiedotustilaisuudessa 26. elokuuta. THL on jo tarkentanut ohjeistustaan, nyt THL:n nettisivuilla lukee seuraavasti:
– Jos huoltaja toteaa, että lapsella on hengitystieinfektio-oireita, lapsi ei saa mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen. Lapsi pitää viedä testiin, jos hänellä on huoltajan tai terveydenhuollon ammattilaisen arvion mukaan koronavirusinfektioon sopivia oireita.
Jos oireilu on hyvin lievää, eikä lapsi tiettävästi ole altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle eikä perheestä kukaan ole matkaillut ulkomailla edeltävän 14 vuorokauden aikana, oireita voi seurata kotona ilman testaamista. Oireisena lapsi ei kuitenkaan voi mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen.
– Jos oireet seurannassa kokonaan väistyvät, ei testiin tarvitse mennä, vaan kouluun tai varhaiskasvatukseen voi palata yhden oireettoman päivän jälkeen, jatkuvat ohjeet.
– Lastenklinikalla on ollut vain viisi koronapotilasta koko koronaepidemian aikana. Paljon on keskusteltu siitä, kuinka tartuttavia lapset ovat. Näyttää siltä, että lapset eivät tautia juurikaan tartuta, jostain tuntemattomasta syystä. Päiväkodissa koronavirus siis tuskin tarttuu kovin helposti lapsesta toiseen tai henkilökuntaan, sanoo Husin osastonylilääkäri Harri Saxen.
THL:n päivitettyä lapsia koskevia ohjeitaan nettisivuilleen, alettiin lapsia koskevia näytteenottoaikoja Husissa jo peruakin asiakkaiden toimesta.