Helsinki haluaa muuttaa Eteläsataman terminaalialuetta ja parkkipaikkoja viihtyisäksi kaupunkitilaksi, jossa ihmisten on helpompi päästä meren äärelle.
Olympiarannan, Makasiinirannan ja Lyypekinlaiturin kehittämiseksi aiotaan järjestää kilpailu.
Kilpailussa alueelle on mahdollista ehdottaa muun muassa kulttuuri-, liike- ja toimitilojen rakentamista.
Asuinrakennuksia alueelle ei sallita.
Arkkitehtuuri- ja designmuseolle suunniteltu alue on myös osa kilpailua. Lisäksi suunnitelmissa on Vanhan kauppahallin sekä Laivasillankadun ja Armi Ratian puiston välisen viheralueen kehittäminen.
Kilpailu koskee purettavaksi suunniteltua Makasiiniterminaalia, mutta alue ei yllä Silja Line -laivojen käyttämälle Olympiaterminaalille.
Alueet yhdistävät Kauppatorin ja Kaivopuiston.
– Vanhalta kauppahallilta Olympiaterminaalille ulottuva alue kuuluu niin valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön kuin merellisen Helsingin kansallismaisemaan, kaupunki kertoo tiedotteessa.
Suunnitelmien tarkoituksena on myös parantaa keskustan elinvoimaisuutta.
Kaupunkilaisilla on mahdollisuus kommentoida vuosina 2021-2022 järjestettävän kilpailun ehdotuksia.
Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee asiaa tiistaina 1. syyskuuta.