Kun suomalainen pudottaa lasisen hillopurkin lasinkeräysastiaan, purkin matka on käynyt sen jälkeen Hollantiin tai Britanniaan jatkokäsittelyyn.
Tähän tulee kuitenkin nyt muutos ja suurin osa suomalaisten lasipakkausjätteestä jatkokäsitellään tulevaisuudessa Forssassa Uusioaineksen tehtaalla.
Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy ja Uusioaines Oy ovat Rinkin allekirjoittaneet yhteistyöstä toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen, Rinki tiedottaa. Lasipakkausjätteen jatkojalostus Suomessa nousi kilpailutuksessa kilpailukykyisimmäksi vaihtoehdoksi.
– Tämä yhteistyö on meille mieluisa ratkaisu. Aikaisemmin lasi on viety jalostettavaksi Eurooppaan, jossa se myös kierrätetään uusiksi pakkauksiksi. Suomessa ei ole lasipakkauksia valmistavaa teollisuutta, kertoo tiedotteessa Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:n toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen.
Forssassa lasinkeräysastioihin pudotetut pakkaukset puhdistetaan kierrätyskäyttöä varten.
Kierrätyslasista valmistetaan pääosin uusia pakkauksia ja vaahtolasia. Vaahtolasimursketta käytetään tiedotteen mukaan esimerkiksi rakennusten ja tietyömaiden pohjustuksiin sekä routaeristyksiin lecasoran sijasta. Uusioaines valmistaa kierrätyslasista sirutuotteita ja vaahtolasia.
– Suomalaisen kierrätyslasin käyttö on meille erityinen ilon aihe, sillä se vahvistaa kotimaisen raaka-aineen hankintaketjuamme. Osa lasista päätyy Foamit-vaahtolasin raaka-aineeksi, joten tuotteen kotimaisuusaste nousee merkittävästi. Sopimuksen myötä pääsemme myös kehittämään yhdessä Ringin kanssa lasin kierrätystä, sanoo Uusioaines Oy:n toimitusjohtaja Kalle Härkönen tiedotteessa.
Ihan kaikkea suomalaista kierrätyslasia ei kuitenkaan käsitellä jatkossa kotimaassa, vaan Rinki on solminut yhteistyösopimuksen myös virolaisen Krynicki Glass Recycling Oü:n kanssa. Yritys puhdistaa ja lajittelee lasia Järvakandissa. Sen puhdistama lasi myydään pääosin raaka-aineeksi lasipakkauksia valmistavalle teollisuudelle.
Pantittoman lasipakkausjätteen kierrätyksestä Suomessa vastaa lasipakkausten tuottajayhteisö Suomen Keräyslasiyhdistys ry. Se ostaa tarvittavat palvelut kaupan ja teollisuuden kokonaan omistamalta Ringiltä.
Kaikki Suomessa kerätty lasipakkausjäte kierrätetään, Rinki kertoo.
Tämä vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä, selviää Ringin LCA Consulting Oy:llä teettämästä selvityksestä. Kun suomalainen kierrättää kilon lasipakkauksia, hiilidioksidipäästöt vähenevät puoli kiloa.
Vuonna 2019 lasipakkauksia kerättiin Suomessa 24 700 tonnia eli 25 miljoonaa kiloa. Hiilidioksidipäästöt vähenivät lasipakkausten lajittelulla viime vuonna siis yli 12 miljoonalla kilolla.