Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansalaisaloite sähkön siirtohintojen hillitsemisestä sai taakseen tarvittavat 50 000 nimeä – Vuotuinen korotuskatto halutaan painaa hyvin alas

Kansalaisaloite sähkön siirtohintojen jatkuvan nousun hillitsemiseksi on kerännyt taakseen tarvittavat 50 000 nimeä.

Tuoreen tiedon mukaan nimiä on tällä haavaa 50 178. Aloitteen aloituspäivä on 7. lokakuuta.

Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa.

Aloitteen mukaan siirtohinnat ovat monin paikoin yli kaksinkertaistuneet kymmenen vuoden aikana.

Hintojen nousun taustalla ovat sekä sähkömarkkinalain edellyttämät sähköverkkojen kalliit investoinnit, että sähköyhtiöiden mahdollisuus nostaa tuottoaan pääomarakenteen ja investointien avulla, aloitteessa todetaan.

Kansalaisaloitteen allekirjoittajat haluavat lainsäädännön kautta velvoittaa sähköyhtiöt kustannustehokkuuteen verkkojen parantamisessa ja kohtuullistaa niiden tuottoja vastaamaan luonnollisen monopolin hinnoittelua.

Monopoliasemassa olevilta verkkoyhtiöiltä voidaan edellyttää kohtuullista hinnoittelua, aloitteessa todetaan. Hinnoittelun kohtuullisuuden valvonnassa tulee varmistaa sekä verkkotoiminnan hintojen kustannusvastaavuus että liiketoiminnasta saatavan tuoton kohtuullisuus.

Siirtohinnoittelun on vastattava toiminnan tosiasiallisia kustannuksia. Aloitteessa verkonhaltijan vuotuista siirtohinnan korotuskattoa esitetään kiristettäväksi nykyisestä 15 prosentista 5 prosenttiin.

Hallituksen esitys uudeksi sähkömarkkinalaiksi annetaan eduskunnalle lähiaikoina, mutta se ei ehdi voimaan vuodenvaihteessa niin kuin oli tarkoitus, kertoi Yle viime viikolla.

Ylen mukaan lain sisällön vaikutuksista tiedetään, että investointitahti eli esimerkiksi ilmajohtojen maakaapelointi tulee hidastumaan ja investointien kustannustehokkuus paranemaan.

Lisäksi sähköyhtiöiden siirtohintojen vuosittaista korotuskattoa aiotaan laskea nykyisestä viidestätoista prosentista Hallituksen aiempi ehdotus oli 12,5 prosenttia.