HSL:n bussien kuljettajat eivät ole koronapandemian takia myyneet lippuja kevään 2020 jälkeen, ja käytäntö jää pysyväksi myös sen jälkeen, kun virus on mennyt menojaan, tiedottaa HSL.
Lipunmyynnin päättymiselle on HSL:n mukaan monia perusteita. Bussinkuljettajien myymien lippujen määrä oli ennen korona-aikaa vajaa prosentti kaikista HSL:n myymistä lipuista. Lipunmyynti on kuitenkin viivästyttänyt busseja pysäkeillä, joten matkanteko nopeutuu, kun myynti päättyy. Lipunmyynti käteisen käsittelyineen saattoi aikaisemmin tehdä jonoa bussien oville etenkin kesäisin turistikaudella.
Perusteluksi mainitaan myös se, että käytäntö eri kulkuvälineissä yhtenäistyy, sillä konduktöörit lopettivat lipunmyynnin lähijunissa kesällä 2017. Raitiovaununkuljettajat myivät viimeiset lippunsa tammikuussa 2018.
– Bussinkuljettajat ovat olleet lähes poikkeuksetta tyytyväisiä lipunmyynnin päättymiseen muun muassa liikenteen entistä paremman sujumisen takia, kuljettajien kouluttaja Hannu Kärki HSL:stä sanoo tiedotteessa.
Yhä suurempi osa HSL:n lipuista hankitaan mobiilisti älypuhelimeen ladattavalla HSL-sovelluksella, jolla voi ostaa kerta-, kausi-, vuorokausi- ja lisävyöhykelippuja. Sovelluksella ostamansa lipun voi maksaa joko korttiin liitetyllä maksukortilla tai puhelinlaskulla.
HSL-kortille voi ladata netissä, kioskeissa, marketeissa ja automaateilla arvoa eli rahaa, jolla voi maksaa yksittäisen matkan kortinlukijalla.
Kertalippuja voi ostaa automaateista ja Helsingissä myös pysäköintiautomaateista. Kerta- ja vuorokausilippuja voi ostaa myös ennakkoon lukuisista myyntipisteistä, kioskeista ja marketeista, kerrotaan tiedotteessa. Myyntipisteistä ennakkoon ostettavat liput ovat voimassa kaksi vuotta ostohetkestä ja niiden voimassaolo alkaa vasta sitten, kun ne leimataan ensimmäisen matkan alussa.
Vaikka lipunmyynti loppuukin, noustaan busseihin kuten ennenkin. Pääasiassa busseihin tullaan etuoven kautta ja HSL-kortti on näytettävä kortinlukijalle tai HSL-sovelluksen lippunäyttö kuljettajalle.
Bussinkuljettajat siis kaitsevat myös jatkossa sitä, että asiakkailla on voimassa oleva lippu. Oransseiksi maalattuihin runkolinjojen busseja voi kuitenkin nousta sisään myös keskiovista kuljettajalle lippua näyttämättä.