Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaikkien aikojen ennätys meni rikki heinäkuussa – Museokortti porskuttaa

Museokortin kokonaismyynti kasvoi poikkeusvuonna 5 prosentilla vuoteen 2019 verrattuna, vaikka koronakriisi muutti arkea ja rajoitukset sulkivat museoita. Museokortteja myytiin yhteensä lähes 200 000 kappaletta, ja 70 prosenttia asiakkaista jatkoi oman vanhenevan korttinsa voimassaoloa, tiedottaa Museokortti.

Kotimaanmatkailun suosio näkyi Museokortin käytössä erityisesti kesäkaudella. Heinäkuussa rikottiin käyttökerroissa kaikkien aikojen kuukausiennätys. Museokortilla maksettiin pelkästään heinäkuussa lähes 300 000 museovierailua, yli kolmanneksen enemmän edellisvuoteen 2019 verrattuna.

– Hyvän tuloksen takana on epäilemättä ihmisten kasvava halu paitsi kokea museoiden tarjoamia elämyksiä mutta myös tukea museoiden toimintaa, iloitsee Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä tiedotteessa.

Valtioneuvosto sulki museot maalis–toukokuussa. Loppuvuonna 2020 koronatoimia kiristettiin jälleen, ja museot joutuivat sulkemaan uudelleen oviaan erityisesti pääkaupunkiseudulla ja alueellisesti myös muualla Suomessa. Voimassaolevan Museokortin omistavat saivat kevään kiinniolojaksolta ajallisen hyvityksen oman valintansa mukaisesti.

Museokortin myyntitulot palautetaan aina museoille riippumatta esimerkiksi museoiden aukiolorajoituksista, eikä järjestelmällä ole museoalan ulkopuolisia edunsaajia. Viime vuonna Museokortti tuloutti museoille yhteensä 10,1 miljoonaa euroa.