Itsellisesti saatu lapsi oli toivottu, mutta Sarin, 40, voimat loppuivat – apu löytyi lopulta paikasta, josta hänellä ensin oli ennakkoluuloja: "Ymmärsin, että yksin ei ole pakko jaksaa"

Uupumus: Sarin oli aluksi vaikea myöntää itselle, että ei pärjää yksin vauvan kanssa.

Sari ymmärsin jälkeenpäin, että pulloruokintaan siirtyminen olisi kannattanut. Kuvituskuva. Arkisto/Johanna Erjonsalo

Vauva ei itke koliikkia, vaan nukkuu suht nätisti yöt. Mutta äiti ei saa nukuttua kuin ehkä kolmisen tuntia yössä pätkissä.

Mitä jos vauva ei saa henkeä? Mitä jos se tukehtuu? Tällaisia pelkoja helsinkiläisen Sarin, 42, päässä pyöri, kun hän oli saanut esikoisensa kaksi vuotta sitten.

– Sain lapsen vastoin odotuksiani. Olin asennoitunut, etten välttämättä enää saisi lasta. Kun se onnistuikin aika helposti, minulla heräsi paniikki, että jotain menee pieleen, Sari kuvailee.

Helsingin ensikodin asiakkaissa on yhä enemmän yli 40-vuotiaita äitejä, alaikäisiä vuosittain vain muutama – Teiniäitiys on vähentynyt Helsingissä selvästi

Sari on itsellinen äiti ja vauva oli harkittu ja toivottu. Ahdistavat tunteet ja pelot lapsen hyvinvoinnista hiipivät kuitenkin Sarin mieleen jo raskausaikana. Synnytyksen jälkeen Sarille puhkesi raskausajan masennus, jota hän ei silloin tunnistanut.

– Olin synnytyksen jälkeen valtavan ahdistunut, hän sanoo.

Myöhemmin Sarille selvisi, että vauva saattoi saada liian vähän maitoa.

Olen hirveän kiitollinen, että minulla oli ne hetket vauvan kanssa, mitä en varmasti olisi kotona yksin jaksanut järjestää.

– Olin niin fanaattinen imetyksen suhteen, enkä pystynyt siirtymään pulloruokintaan, vaikka olisi kannattanut.

– Siinä väsymyksessä en pystynyt ottamaan mitään ohjeita vastaan. Hyvää tarkoittava tuki meni kokonaan ohi. Absurdi puoli oli se, että näytin ulospäin hyvin pärjäävältä, Sari muistelee.

Neuvolassa Sarin jaksaminen kuitenkin huomattiin, ja Sarin luvalla neuvolasta oltiin yhteydessä sosiaalityöntekijään, joka taas ohjasi Sarin Helsingin ensikotiin.

Kuten monilla, myös Sarilla oli ensikodista ennakkoluuloja. Hän ajatteli, että siellä on lähinnä nuoria äitejä, joilla ei ole muuta paikkaa, mihin mennä.

Tosiasiassa Helsingin ensikodissa on alaikäisenä lapsen saaneita äitejä enää alle kymmenen vuodessa, vuosina 2015 ja 2017 vain kolme.

Teiniäitiys ylipäätään on vähentynyt Helsingissä kolmanneksella. Vuonna 2019 syntyi 39 lasta alle 20-vuotiaille ensimmäisenä lapsena, kun 10 vuotta sitten määrä oli 107.

Helsingin ensikoti oli Sarille pelastus. Vaikka hänellä oli tukiverkosto, oli helpompaa vastaanottaa apua ulkopuolisilta. Johanna Erjonsalo

Sarin epäilykset muun muassa turvattomuudesta hävisivät, kun hän vieraili ensikodissa.

– Kun sain kiertää käytävillä, minulle tuli sellainen rauhan tunne, että tämä on oikea paikka minulle. Sen jälkeen ei pelottanut enää ollenkaan, Sari sanoo.

Hän sinnitteli vielä pari päivää, kunnes kamelin selkä katkesi. Hän oli kahden päivän aikana käynyt jo kahdesti päivystyksessä, ja toisen reissun jälkeen Sari lähti kaksikuukautisen vauvan kanssa liki suoriltaan ensikotiin.

– Olin itsellisesti lähtenyt hankkimaan lasta, joten en varmaan voinut myöntää itselleni, että en pärjää yksin.

Vaikka ensikodissa on henkilökuntaa ja vapaaehtoisia yötä päivää, vauvaa ei hoideta vanhemman puolesta. Tamminen puhuu vakauttamisesta ja kannattelusta.

Sari sai nukkua ensimmäisen yönsä ensikodissa tietäen, että joku muu hoitaa vauvaa, mutta aamulla vauva tuotiin taas Sarille.

– Koin kauhua, että ei tämä lepo riitä. Ensikodissa tuli kuitenkin se realiteetti vastaan, että se on minun lapseni, ja vaikka minulla olisi vaikeaa, en pääse hänestä eroon.

– Ymmärsin jälkeenpäin, että on nerokasta, että tuetaan ja ohjataan, mutta ei oteta vastuuta pois äidiltä tai isältä. Jos haluaa elää lapsen kanssa, sitä on jaksettava, mutta yksin ei ole pakko jaksaa. Tämä ajatus muutti koko näkökulmani asiaan, Sari sanoo.

Ensikodissa Sari hoiti vauvaa itse, mutta sai siihen tukea ja opastusta. Näin Sarin voimat pikkuhiljaa palautuivat. Kuvituskuva. Arkisto/Johanna Erjonsalo

Hyvin pienin askelin Sarin voimat palautuivat. Hän vietti ensikodissa neljä kuukautta, ja tämän jälkeen ensikodin avopalveluiden ryhmässä päivisin, eikä tiedä, missä olisi ilman ensikodin yhteisöä.

– Ensikodissa oli esimerkiksi lapsilaulutuokioita, halusin tai en. Olen hirveän kiitollinen, että minulla oli ne hetket vauvan kanssa, mitä en varmasti olisi kotona yksin jaksanut järjestää, Sari toteaa.

Koronaepidemia paisutti Ensi- ja turvakotien liiton apuun turvautuvien määrää – liiton mukaan perheiden tilanne vaikeutuu vielä entisestään

Hän kiittelee sitä, että nyt hänellä on muitakin muistoja vauvan varhaisesta vaiheesta, kuin vain ahdistus ja masennus.

– Ohjaajat sanoivat, että katso nyt miten ihana tuo sinun lapsesi on. Se liikuttaa minua vieläkin, Sari murtuu kyyneliin.

Sari liikuttuu myös siitä, kun hän pohtii, miten suuri vaikutus ensikodilla oli myös hänen vauvaansa.

– Varhaisella vaiheella on valtava merkitys vauvan kehitykseen. Yksin minulla ei ollut voimavaroja kuin toimia vauvan kanssa mekaanisesti ja selviytyä, hän kuvailee.

Nyt Sarilla menee jo paremmin ja pian hän palaa työelämään hoitovapaalta.

Sarin nimi on muutettu.

Lapsettomuudesta kärsinyt Hanne odotti raskautta 10 vuotta ja oli lääkärin ohjeesta vähällä keskeyttää sen – "Elämä yllätti täysin"

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut