Posti vastaa palauteryöppyyn – Helsinkiin avataan Euroopan suurin pakettiautomaatti

Suomen ensimmäiset automaatit otettiin käyttöön kymmenen vuotta sitten. Piia Kaipainen
Aapo Siippainen

Aapo Siippainen

Munkkivuoren ostoskeskukseen avataan perjantaina 12. maaliskuuta Euroopan suurin pakettiautomaatti, kertoo Posti tiedotteessa.

Itsepalveluautomaatissa on 1002 lokeroa.

Helsingissä on ihmetelty paljon, miksi paketti ei aina tule lähimpään noutopaikkaan.

– Munkkivuoressa palautetta on annettu erityisesti Töölöön ohjautuvista paketeista. Lokeromäärien tuplaus ja eri kokoiset lokerot varmasti helpottavat tilannetta. Lisäksi tilaan tulee uusi pääte, jonka kautta voi hoitaa tavallisimpia kirjeasioita 15.3. alkaen. Päätteestä saa halutessaan yhteyden asiakaspalvelijaamme videochatin avulla, kertoo Postin palvelupisteverkoston kehittämisestä vastaava Heiko Laubach tiedotteessa.

Tähän asti suurin Postin automaatti on sijainnut Tampereella. Maailmalta suurimmat automaatit löytyvät Postin mukaan Suomen lisäksi Kiinasta ja Saksasta.

Lue myös: Miksi paketti ei tulekaan lähimpään noutopaikkaan vaan saattaa päätyä jopa Helsingin sijasta Ouluun? Näin vastaavat Posti ja Matkahuolto

Kovassa nosteessa olevaan Pihlajistoon avataan uusi kauppa – Samaan yhteyteen tulossa myös Postin pakettiautomaatti

Baanalle avataan pakettipiste – "Samaa väylää hyödyntävät jatkossa myös logistiikan rahtipyörät"

Tällainen on 4-lapsisen perheen kerrostalokoti Kalasatamassa – moni asia voitiin muuttaa, kun rakennuttaja perehtyi asukkaiden toiveisiin

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut