Puhe bensa-autojen kuolemasta on vielä liioittelua – näin osuudet jakautuvat nyt uusissa autoissa

Ladattavien sähköautojen osuus uusien autojen myynnistä on kivunnut noin 30 prosenttiin. Arkisto/Outi Paappanen

Mikko Välimaa

Uusia henkilöautoja rekisteröintiin kesäkuussa 9 941, kertoo Autoalan tiedotuskeskus. Se on liki 24 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan, jolloin korona söi autojen kysyntää.

Kesäkuun rekisteröinnit jäivät kuitenkin 4,1 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvoa alemmas.

Kokonaisuudessaan alkuvuonna uusia henkilöautoja rekisteröitiin 56 730 kappaletta. Se on liki 20 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Sähköautojen osuus uusien autojen myynnistä kasvaa, mutta polttomoottori- ja hybridiautojen määrä on yhä suurin.

Kesäkuussa käyttöön otetuista uusista autoista 58 prosenttia oli bensiiniautoja tai bensiinihybridejä ja noin 10 dieseleitä.

Hieman yli 30 prosenttia ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli ladattavia. Ladattavien hybridien osuus oli 19,5 prosenttia ja täyssähköautojen 10,6 prosenttia.

Koko alkuvuonna rekisteröidyistä uusista henkilöautoista 21,1 prosenttia oli ladattavia hybridejä ja 7,3 prosenttia täyssähköautoja. Viime vuonna vastaavat osuudet olivat 13,7 ja 4,4 prosenttia.

Käytettyjä henkilöautoja myytiin kesäkuussa 54 173. Se on 1,2 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvoa vähemmän.

Koko alkuvuonna käytettyjen kauppa kävi kuitenkin 3,3 prosenttia viime vuotta vilkkaammin.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut