Tänä kesänä päiväperhosseurannassa on havaittu perhosia yli puolet enemmän kuin vuoden 2020 kesällä. Koska edellinen kesä oli huono perhoskesä, ei nyt ole eletty huippuvuotta.
Kesä jäänee 2000-luvun keskimääräiselle tasolle. Useimmilla lajeilla on vielä pitkä matka edellisten huippuvuosien 2010 ja 2011 tasoille.
Suomen ympäristökeskuksen keräämien ennakkotietojen mukaan yleisimmissä päiväperhoslajeissa on huomattavasti enemmän edelliskesästä runsastuneita (31 lajia) kuin vähentyneitä (14 lajia).
Nokkosperhonen on ollut laskennoissa kesän runsaslukuisin päiväperhonen. Lajin kannat runsastuivat vahvasti eri puolilla Suomea. Aikuistalvehtijoista myös neito- ja sitruunaperhosen sekä suruvaipan kannat ovat runsastuneet.
Aiemmat valtalajit tesma- ja lanttuperhonen toipuivat hieman parin heikomman vuoden jälkeen, ja karttaperhonen tuntuvasti. Päiväperhoskannat ovat laskeneet lähinnä niittyjen hopeatäplillä ja sinisiivillä.
Edelliskesään verrattuna vahvimmin ovat runsastuneet vaeltavat perhoslajit, etenkin amiraali ja ohdakeperhonen. Niiden määrät ovat silti olleet enintään keskimääräistä tasoa, koska kesä 2020 oli vaeltaville perhoslajeille erityisen vaisu. Vähälukuisemmista lajeista helmihopeatäplä runsastui vahvasti maamme lounaisosissa.
Kesä- ja heinäkuun pitkäkestoiset helteet suosivat aikuisten perhosten lentoa ja pariutumista. Kesän kuivuus saattoi kuitenkin lisätä perhostoukkien kuolleisuutta.
Päiväperhosia on edelleen paljon liikkeellä, etenkin nokkosperhosia, suruvaippoja ja neitoperhosia sekä vaeltavia lajeja kuten amiraalia, ohdakeperhosta ja kaaliperhosta.
Helteinen kesä nopeutti perhostoukkien kehitystä, minkä vuoksi useimmat perhoslajit olivat lennossa tavanomaista aikaisemmin. Monen lajin lento onkin jo päättynyt.
Suomen ympäristökeskuksen koordinoima päiväperhosseuranta, joka perustuu vapaaehtoisten perhosharrastajien työhön, aloitettiin vuonna 1999. Havainnointi painottuu etupäässä maamme eteläosiin.
Päiväperhosten kannat vaihtelevat suuresti lähinnä sääoloista riippuen. Vasta pidempi aikasarja paljastaa vuosien välisen satunnaisvaihtelun takana piilevän perhosten kannankehityksen suunnan.
Monen aiemmin eteläisen lajin, kuten kartta- ja häiveperhosen havaittu runsastuminen on seurausta ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoomme.