Taide: Maalauksissa kuvataan neurologisia ilmiöitä.
Vaikka kahvilassa on aamupäivällä rauhallista, siellä on paljon hälyä. On erilaisia tuoksuja, liikettä ja ääniä, kuten puheensorinaa, vauvan äännähdyksiä, astioiden kilinää, laitteiden hurinaa ja hiljainen taustamusiikki.
Johanna Lindholm näyttää ulospäin rauhalliselta, mutta hänen aivonsa vastaanottavat ympäristön ärsykkeet kymmenkertaisesti muihin neurologisesti tyypillisiin. Hän on vajaan tunnin kahvittelu- ja haastatteluhetken jälkeen hyvin väsynyt.
– Menen tämän jälkeen työhuoneeseeni ja laitan vastamelukuulokkeet päälle, niin palaudun, hän sanoo.
29-vuotiaalla Lindholmilla diagnosoitiin viime keväänä autismi. Autismikirjo on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, joka vaikuttaa siihen, miten ihminen viestii ja on vuorovaikutuksessa muiden kanssa, ja miten hän aistii ja kokee ympäröivän maailman.
Helsingissä Vapaassa taidekoulussa taidemaalariksi opiskeleva Lindholm lähti käsittelemään diagnoosiaan kuvataiteen kautta. Porvoolaisen Aatos Cafén seinillä riippuu hänen teoksiaan, joissa taiteilija pyrkii esittämään kuvallisen kommunikoinnin keinoin tunteita autismin kirjolta, erityisesti aistien ja neurologisten ilmiöiden näkökulmasta.
Hypersensitivity-näyttely oli nähtävillä torstaihin 30. syyskuuta saakka.
Ymmärsin, etten olekaan vääränlainen.
Yhdessä maalauksessa naishahmo on käpertynyt sohvan nurkkaan vilttien alle neulomaan. Se kuvastaa konkreettisesti Lindholmille turvaa sekä hiljentymistä ja rauhoittumista. Joissakin maalauksissa on enemmän symboliikkaa.
– Olen alkanut hyväksyä, ettei minulla ole teoksille valmiiksi mietittyjä selityksiä. Ne ovat kuvallista kommunikaatiota, että tältä minusta tuntuu, Lindholm selventää.
Johanna Lindholm on elänyt lähes koko elämänsä niin, ettei ole ollut tietoinen autismistaan. Hän on silti huomannut olevansa erilainen kuin muut.
– Kuin tarina, jossa lapsi kasvaa susien parissa ja kokee olevansa vääränlainen.
Lindholm eli nuoruutensa Kainuussa, kunnes muutti 19-vuotiaana Helsinkiin. Hän muutti puolisonsa ja heidän lapsensa kanssa vuonna 2018 Porvooseen.
– Varsinkin Kainuussa oli sellainen ajattelutapa, että herkkyys on heikkoutta. Pitäisi vain purra hammasta ja mennä eteenpäin. Elämässäni on ollut paljon ahdistusta ja haasteita. On ollut vaikea paikallistaa, että mistä ne johtuvat.
– Rakastan musiikkia, mutta vihaan käydä konserteissa, enkä ole täysin ymmärtänyt syytä. Niissä menen virransäästötilaan ja siedän tilanteen, mutta en ole enää läsnä, Lindholm selventää.
Kun hän sai autismidiagnoosin, hän tunsi helpotusta. Diagnoosi avasi ymmärrystä, hyväksyntää ja itsensä vapautumista.
– Ymmärsin, etten olekaan vääränlainen, vaan erilainen. Ja että olen yhtä vahva kuin muutkin, mutta vahvuudet ovat vain eri paikoissa, hän kuvailee.
Lindholm sanoo olevansa onnekkaassa asemassa. Hänen puolisonsa, Valtteri Lindholm on Varustelekan perustaja, ja taloudellisesti he pärjäävät hyvin. Sen ansiosta Johanna Lindholm on voinut lähteä opiskelemaan taidemaalariksi, josta hän on kiitollinen.
Hän on työskennellyt viisi vuotta asiakaspalvelutehtävissä, mutta työpäivien jälkeen hän oli rättiväsynyt ja työ vaikutti kielteisesti mielenterveyteen.
– Moni ei olisi uskonut, että olen autistinen, koska pärjään sosiaalisissa tilanteissa hyvin. He eivät kuitenkaan näe, kuinka loppupäivä menee sohvalla maaten.
Elämää ja yhteiseloa auttaa se, että puoliso ymmärtää häntä. Pariskunta jakaa arjen velvollisuudet niin, ettei Lindholm väsy tai lamaannu kokonaan.
– Valtterilla on todettu adhd, ja siinä on paljon samaa autismin kanssa. Meidän molempien keskittyminen poukkoilee. Ymmärrämme toisiamme hyvin. Elämme kaaoksen harmoniassa keskenämme.
Diagnoosin saaminen on parantanut pariskunnan tiimityöskentelyä entisestään. Parilla on viisivuotias lapsi ja arki rullaa Lindholmin mukaan hyvin.
Aikaisempi adhd-diagnoosi ja siihen saatu lääkitys on auttanut Lindholmia myös autismin oireissa, kuten sosiaalisissa tilanteissa.
Kun Lindholm puhuu autismistaan, hän puhuu itsestään kokonaisuutena.
– Ei voi erotella, mikä on ”minua” ja mikä diagnoosia tai ”oirehdintaa”. Autismi ei ole minulle diagnoosina hyvä tai paha asia, enemmänkin osa itseymmärrystä.
Häntä ei myöskään pelota, mitä ihmiset hänestä ajattelevat, kun kuulevat autistisuudesta.
– Jos ihmiset saavat siitä ikäviä mielikuvia, se kertoo enemmän heistä kuin minusta.