Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Markku, 65, rakensi Töölönlahdelle sympaattisen vesivoimalan: jo sadattuhannet pysähtyneet ihastelemaan – "Sika-Puustisen" uusi teos on yllättävässä paikassa

Ilmiö: Markku Puustinen teki uuden ympäristöteoksen. Edellisestä tuli huippusuosittu.

Taiteilija Markku "Sika" Puustinen, 65, tunnetaan ympäristötaideteoksista, jotka saavat ohikulkijat hämmästymään ja iloitsemaan.

Vanhin esillä oleva teos on Torkkelinmäen sadevesikaivossa, josta kuuluu Finnairin lentokenttäkuulutus. Mutta minä lähde. -niminen teos on saanut ihmiset höristämään korviaan jo vuodesta 2003 lähtien. Kaksi vuotta sitten Puustinen rakensi Töölönlahdelle vesivoimalan, josta saa virtaa puhelimen lataamiseen.

Myös Puustisen uusin teos on Töölönlahden pohjoispäässä. Tarkemmin sanottuna vanhan puun kolossa, joka löytyy Vauhtien ja Helsinginkadun välisestä puistosta.

–  Kolo yltää maahan saakka. Kun puun sisälle katsoo taskulampulla, ontto sisus muistuttaa isoa katedraalia. Siitä nimi Cathedral of nature, taiteilija sanoo.

Puun sisälle Puustinen on asentanut yhdeksän pientä led-valoa ja kaiuttimen, josta kuuluu putoavien vesipisaroiden ääntä.

– Putoava vesi korostaa tilan tuntua ja vaikutelmaa luolasta. Nauhoitin äänen kylppärissäni ja lisäsin siihen kaikua. Äänilähde ja valot ovat kierrätysmateriaalia.

Teoksen vieressä solisee pieni puro. Aluksi Puustinen aikoi lisätä teokseen muitakin puiston elämästä muistuttavia elementtejä, kuten pyöränkellojen kilinää ja Linnanmäen ääniä.

– Siitä olisi tullut kuitenkin kakofoniaa. Halusin teokseen meditatiivista tunnelmaa. Se on yksi puiston tarkoitus. Teokseni menevät myötäkarvaan ihmisen ja ympäristön kanssa.

Miten kaupunki on suhtautunut puiston puuhun rakennettuun taideteokseen?

– En ole kysynyt lupaa. Se on niin pitkä prosessi. Kun suunnittelin Töölönlahden vesivoimalaa, vastauksen saamisessa meni puoli vuotta.

Puustinen sanoo, että kaupungin suhtautuminen ympäristötaiteeseen on muuttunut viime aikoina myötämielisemmäksi.

– Enää ei automaattisesti etsitä syytä, miksi suunnitelma ei onnistuisi.

Taiteilija on huomannut, että kaupunki on suorastaan ylpeä Töölönlahden vesivoimalasta ja markkinoi sitä jopa matkailunähtävyytenä. Kaupunki on myös auttanut paikan ylläpidossa sitä mukaa kun suosio on kasvanut.

– Laskelmien mukaan teosta on pysähdytty katsomaan 280 000 kertaa.

Vedessä olevaa teosta katsellaan rannalla olevan kaiteen takaa. Puustinen näyttää kuinka metallikaide on kulunut siihen nojanneista ihmisistä.

– Hitsaussauma on kulunut tasaiseksi.

Puustisen tyttärenpojan mukaan nimetty Hugo-vesivoimala oli aluksi nykyistä pienempi. Puustinen on kehittänyt sitä isommaksi, jotta usb-pistokkeeseen kytketyllä vesivoimalla voi ihan oikeasti ladata kännykkää.

– Tämä on tuottanut muuten enemmän sähköä kuin Olkiluoto 3 -ydinvoimala. Jos kaikki vesivoimalan tuottama sähkö olisi otettu talteen ja sillä ladattaisiin Tesla, sähköautolla voisi ajaa Turkuun asti. Mutta takaisin ei pääsisi.

Taiteilija koristelee vesivoimalansa vuoden aikojen mukaan. Syksyllä hän toi sen ympärille esimerkiksi kanervia. Juhannuksena hän sytytti viereiselle kivelle noin 30 senttiä korkean kokon.

– Seisoin vedessä kahluusaappaissa ja paistoin paikalle tulleille ihmisille nakkeja. Kesäillan valssi soi ja ihmiset tanssivat niin, että pöly nousi tieltä.

Seuraavan kerran koristelut vaihtuvat jouluna. Musiikkina on silloin Sara Svärdin laulama Ave Maria. Svärdin ääntä kuullaan myös Torkkelinmäen teoksessa.

Myös fanit ovat viritelleet voimalaa.

– Tähän on tuotu muun muassa Suomen lippu. Viime talvi oli luminen. Silloin joku askarteli voimalan viereen "Varokaa katolta putoavaa lunta ja jäätä" kyltin.

Puustinen sanoo, että teoksen luokse on jätetty myös taiteilijalle osoitettuja lahjoja kiitokseksi.

Joulukuussa Puustinen tuo Töölönlahden maisemiin myöst toisen valoteoksen. Parhaillaan hän valmistelee taideteosta Espanjaan.

Mistä taiteilijanimi Sika tulee?

– Sika-nimen alkuperää en ole kenellekään paljastanut. Kuten kaikkia teoksiani en ole perustellut, tai sitä, mitä minä haluan niillä sanoa. Jokainen saa itse luoda mielikuvansa teoksista, minun siihen mitenkään vaikuttamatta. Sama koskee myös tätä arvoituksellista taiteilijanimeä, taiteilija kertoo.