Koronatodistuksen epäkohta korjaantui: nyt sen saavat myös koronan sairastaneet, jotka on rokotettu vain kertaalleen

Mallikuva EU:n koronarokotustodistuksesta. .

Jouni Lampinen

Nyt myös yhden rokotuksen saaneet ja koronan sairastaneet voivat saada EU:n koronatodistuksen Omakannasta, kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Kela tiedotteessaan.

Koronapassina toimivan EU:n rokotustodistuksen on voinut saada näillä edellytyksillä viime perjantaista lähtien.

Koronatodistuksen lukija -sovellus hyväksyy tämän todistuksen, viranomaisten tiedotteessa sanotaan.

Todistus toimii Suomessa koronapassina sen jälkeen, kun rokotuksesta on kulunut viikko.

Matkustettaessa todistuksen kelpoisuus on tarkistettava kohdemaasta, tiedotteessa kerrotaan.

Maat päättävät itse, mitä todistuksia edellyttävät maahan saapuvilta. Maat päättävät esimerkiksi siitä, että edellyttävätkö ne esimerkiksi yhtä tai kahta rokoteannosta.

Lisäksi tiedotteessa sanotaan, että tutkimusten mukaan koronavirustaudin sairastanut henkilö saa yhdestä rokoteannoksesta vähintään yhtä hyvän suojan kuin muut saavat kahdesta.

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut