Kotimaisen Toinen mies -elokuvan kuvaukset ovat alkaneet. Oheisen videon kautta pääset kurkistamaan ensimmäisen kuvauspäivän kulissien taakse Helsingin Laajasalossa.
Ohjaaja Tony Heino kertoo, että kuvaukset aloitettiin elokuvan asuntokohtauksista, päähenkilön Tommin asunnosta, koska sisätilat ovat helppovaihtoehto.
– Emme olleet niin säiden armoilla ja oli hyvä lähteä kehittämään sitä.
Kerrostalon alimmassa kerroksessa sijaitseva asunto on Heinon mukaan kiinteistönvälitysyhtiön esittelyasunto. Elokuvan kulissina toimivan asunnon pitää Heinon mukaan olla suuri, koska kamera "syö syvyyttä".
– Haasteena on, että vaikka meillä oli iso asunto käytössä, lähes 120 neliötä, silti tila alkoi olla aika pieni, kun sisään tuodaan elokuvakameraa. Jos kuvattaisiin yksiössä tai kaksiossa, näyttäisi ihan siltä että joku asuu vaatekomerossa.
Toinen mies on korona-aikaan sijoittuva kolmiodraama, joka saa ensi-iltansa huhtikuussa 2022. Sitä kuvataan "kevyesti komedialliseksi draamaelokuvaksi". Mukana on eturivin näyttelijöitä kuten Juha Veijonen, Heikki Kinnunen ja Anu Sinisalo.
Elokuvan päähahmot ovat Tommi (Jarkko Nyman) ja Jaana, jotka ovat seurustelleet kahdeksan vuoden ajan. Tommi on menestyvä ja määrätietoinen mies, joka haluaa sitoutua ja viedä suhdetta uudelle tasolle. Jaanan käyttäytyminen alkaa kuitenkin tuntua Tommista erikoiselta ja miehelle herää tunne, että kaikki ei ole kunnossa heidän suhteessaan. Lopulta Tommi palkkaa itselleen yksityisetsivä Niklaksen selvittämään Jaanan yksityiselämää.