Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sukkapiiri kutoo lohtuhuiveja Kalliossa – villavaatteita on lahjoitettu myös ensi- ja turvakotiin: "Yhdessä tekeminen ja seura on täällä parasta"

Seurakunta: Villavaatteita on jaettu sururyhmiin ja ensi- ja turvakotiin.

Kallion seurakunnan tiloissa on marraskuisena keskiviikkona keskittynyt puikkojen kilinä. Koolla on sukkapiiri Punainen lanka, joka kokoontuu joka toinen keskiviikko parittomilla viikoilla kello 17–20.

Seuraavat kerrat ovat 24. marraskuuta ja 8. joulukuuta.

– Sukkapiiri Punainen lanka perustettiin vuonna 2010. Se oli saanut alkunsa muualla, mutta kun piirin aiemmat tilat menivät alta, otimme piirin Kallion kirkolle. Tiedon tarpeesta sain erään piirin jäsenen kautta, Kallion seurakunnan diakoni Nina Klemmt kertoo.

Sukkapiirissä kudotaan villavaatteita niitä tarvitseville.

– Sukkien lisäksi kudotaan muun muassa lohtuhuiveja ja kaulaliinoja sururyhmiin sekä sukkia ja muita pieniä villavaatteita niitä tarvitseville. Osa vaatteista menee diakonian asiakkaille vastaanoton kautta, jolloin asiakkaat saavat valita joulun alla itselleen sopivan villavaatteen. Piirissä ei tehdä villapaitoja tai takkeja. Vaatteita on jaettu aikuisille laitosasukkaille, lasten ensi- ja turvakotiin, ja takavuosina myös sovitusti Asunnottomien yö -organisaatiolle, Klemmt sanoo.

– Piirin jäsenet saavat langat lahjoituksena. Piiri päättää itse, keille he kutovat sukkia. Usein joku piiriläinen on saanut omien kontaktiensa kautta tietoa siitä, mihin sukkia tarvitaan. Piiriläiset pohtivat itse sen, mihin haluaisivat lahjoittaa sukat. Tämä kaikki siksi, että heillä säilyy omistajuus piiriinsä sekä tekemisen ilo. Tiedän hyvin, mihin sukat kulloinkin päätyvät, hän jatkaa.

Osa vaatteista menee diakonian asiakkaille vastaanoton kautta, jolloin asiakkaat saavat valita joulun alla itselleen sopivan villavaatteen.

Klemmt kertoo, että piiri ottaa vastaan uusia jäseniä.

– Koska piirin tilat ovat aika pienet ja elämme korona-aikaa joudumme rajaamaan määrän 20 henkilöön.

Marraskuisena keskiviikkona paikalla on neljä osallistujaa. Kirstillä on teossa vaaleanvihreät vauvan sukat. Vieressä Kaija kutoo sinistä kaulaliinaa.

– Seura on parasta täällä, Kirsti toteaa.

– Ja yhdessä tekeminen, lisää Seija Karjalainen, joka vastaa piirin käytännön toiminnasta muiden piiriläisten kanssa.

Sukkapiiriä koskevat tiedustelut voi osoittaa Klemmtille numeroon 09 2340 3634 arkisin kello 9-17 välisenä aikana tai laittaa niitä koskevan tekstiviestin numeroon 050 304 6823.

Kallion seurakunnassa on myös toinen käsityöpiiri, Kukkoeteisen kutojat. Se on saanut alkuunsa Kallion kirkon aulatilasta, jossa on kukko-ornamentti. Tästä piiristä voi tiedustella Kati Heliniltä numerosta 09 2340 3622.

Kallion seurakunta ottaa vastaan myös vapaaehtoistyönä itsenäisesti kotona tekevien henkilöiden kutomia villavaatteita. Kudonnaisia otetaan vastaan Alppilan kirkolla sen aukioloaikoina kello 9–15 välillä.