”Joulu on valon, toivon ja rauhan juhla, joka tulee kaikille" – Perinnejoulukuusi valaisee Laajalahden aukion

Pakkasta on seitsemän astetta. Pipot ja hatut on vedetty tiukasti korville. Ilmassa leijailee glögin tuoksu. Höyryävien mukien kanssa lämmitellään puukioskin karvataljoin varustetuilla penkeillä pöytien ympärillä. Lauluvihkoja jaellaan paikalle saapuneille.

Kuuseen ripustetut jouluvalot sytytettiin perinteiseen tapaan ensimmäisen adventin aattona Munkkiniemessä Laajalahden aukiolla. Puukioskin eli tutummin puukkarin vieressä olevalla graniittialustalla seisova kuusi on hankittu Metsäylioppilailta. Ylipormestari Jussi Pajusen rahoittama hanke on ollut Munkkiniemessä perinne, jota on vaalittu vuodesta 2017 alkaen.

Vuotuisen perinteen äärelle on kokoontunut joitakin kymmeniä ihmisiä. Joillekin kerta on ensimmäinen.

– Tässä ollaan aloittelemassa perinteiden tekemistä, kertoo munkkiniemeläinen perheenisä Niko Laine.

Vieressä Emil, 2, pitelee keskittyneesti kiinni pillimehustaan. Amelie, 3 kk, lepää vaunujen suojissa. Emil myöntyy hiljaisella, puhuvalla katseellaan kysymykseen siitä, onko joulupukki tänä vuonna tulossa.

– Joulukuusi kotona on jo valmis ja Emil on tehnyt paketteja sen alle, äiti Mikaela Laine toteaa.

Ilmassa leijailee glögin tuoksu.

Kuusen äärellä alkaa tapahtua. Munkinseutu ry:n puheenjohtaja Tarja Sarjakoski toivottaa aukiolle kerääntyneet tervetulleiksi. Tapahtuman pääorganisoijana ja päärahoittajana toiminut yhdistys keräsi tänäkin vuonna joulukuusen varainhankintaan rahoitusta alueen yrittäjiltä ja yksityishenkilöiltä vuosittaisen joulukuusiosakkeen lunastusten tiimoilta.

Varainhankintaan osallistuneiden nimet kerrottiin tilaisuudessa. Ravintola Ukko-Munkki osallistui tapahtumaan glögitarjoilullaan, jonka kustannuksiin yhdistys osallistui.

Tapahtuma alkoi yhteislaululla. Tilaisuuden teemaan sopien ensimmäinen laulu oli Joulupuu on rakennettu. Ennen valojen sytyttämistä Munkkiniemen kirkkoherra Päivi Vähäkangas piti puheen.

– Joulu on valon, toivon ja rauhan juhla, joka tulee kaikille. Toivon jokaisen adventtiin valoa, kirkkoherra toteaa.

Zacharias Topeliuksen kirjoittaman ja Jean Sibeliuksen säveltämän hartaan juhlavan En etsii valtaa, loistoa aikana valot syttyivät kuuseen.

Valaistu kuusi on paikalla loppiaiseen asti.

Varainkeruu

Joulukuusi-hanke

Laajalahden aukion joulukuusi-hankkeen varainkeruuseen osallistuivat Amuletti Asunnot Oy, Asianajotoimisto Laura Korpinen, Erkki ja Elina Wuori, Etola Shops Oy Munkkiniemi, Freddis Oy/Ab, Trimmausliike Groomers, Puistotie 5 home & living/Jussi Salenius, Iloksi Lifestyle, Jalkahoitola Jalkojesi terveydeksi/Krista Tervonen, Kosmetiikka Helmi, Max’s Cafe Oy, Munkkiniemen Suutari, Munkkiniemen Apteekki, Munkkiniemen Puisto Apteekki, Puistotien Tukka/Tmi Susanna Voutilainen, Puukioski Munkkiniemi/Kalle Marja-Aho, Helena ja Juha Seppälä, Suomen Lemmikkikulma Oy, Tonelle Ky, Ravintola Ukko-Munkki ja Vaatturi/Tmi Niko Pelkonen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut